Kalevi Tunturi on rengastanut elämänsä aikana huikeat 17 000 lintua. Rengastamisen hän aloitti vuonna 1962 eli lukemissa on pian täydet 50 vuotta.
Sen kunniaksi mies aikoo järjestää kunnon juhlat. Syytä onkin, sillä vuonna 2007 Tunturi sai Helsingin yliopiston, Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimiston ansioituneelle rengastajalle jakaman kiertopalkinnon. Hän on pohjoisin kyseisen palkinnon saanut suomalainen.
Mikä sitten saa miehen rämpimään erämaissa vuosikymmenestä toiseen? Se on rakkaus luontoon, Tunturi vastaa. Jo poikasena hän liikkui mielellään metsissä. Innostusta lisäsi Oulun normaalilyseon luontokerhossa 1950-luvulla vaikuttanut aktiivinen vetäjä. "Hän kuljetteli meitä keltanokkia mukanaan Oulun lähialueen lintukohteissa." Kouluaikoina nuori mies liittyi Oulun Luonnonystäviin, jonka toiminta oli alkuaikoina lintupainotteinen.
"Rengastamisen aloitin ranta- ja vesilintupuolelta, joten Liminganlahti tuli koluttua aika tarkkaan. 1970-luvulla petolinnut alkoivat kuitenkin kiinnostaa enemmän. Rengastan silti yhä kaikenlaisia lintuja", Tunturi kertoo. Miehen tärkeimmät rengastusalueet ovat nykyisin Ii, Pudasjärvi, Utajärvi ja eteläinen Ranua.
Rengastaja ilmoittaa tiedot rengastamistaan linnuista Rengastustoimistoon, joka puolestaan viestii rengastajalle, missä rengastettua lintua on havaittu ja milloin. Näin saadaan arvokasta tietoa muun muassa lintujen muuttoreiteistä ja eliniästä. Tunturin rengastamista linnuista on tullut toista tuhatta havaintoilmoitusta, joista runsaat kaksisataa ulkomailta. "Löytöilmoitus ei ole aina iloinen asia, vaan saattaa kertoa linnun hyvinkin traagisesta kohtalosta", Tunturi toteaa.
Työtä rengastajalle riittää koko kesäksi, sillä liikkeellä on oltava lähes joka päivä. Juuri nyt on meneillään muuttohaukan rengastusaika. Talvellakaan Tunturi ei täysin jätä harrastustaan. "Kyllä se kevään tulo polttelee mielessä niin paljon, että sisällä ei malta pysyä." Talvella onkin aikaa hiihdellä maastossa pesäpaikkoja etsiskellen ja kartoittaen.
Vakava vaaratilannekin on tullut eteen. Muutama vuosi sitten Tunturi jäi roikkumaan pää alaspäin toisesta pylväskengästä. "Mikäli mukana ei olisi ollut kaveria, niin tämäkin juttu olisi jäänyt kirjoittamatta."
Pienet kolhut ja ruhjeet ovat jokapäiväisiä. Pesäänsä puolustavien petolintujen, lähinnä pöllöjen, kynsiä Tunturi on saanut maistaa lukuisia kertoja. Viikko sitten Tunturin kiinni juoksema kurjenpoikanen iski nokallaan silmälasien alta silmän valkuaisen punaiseksi.
Itsensä suojaamisesta puhuttaessa mieleen muistuu hauska tarina takavuosilta, ajalta jolloin Pohjolan Kumi sijaitsi vielä keskustassa. Siihen aikaan Tunturilla oli tapana pitää ämpäriä päässään suojakypäränä pöllöjen pesille mennessään. Mainitussa liikkeessä sattui olemaan ämpäreitä tarjouksessa ja Tunturi kiiruhti niitä ostamaan. Sangot vain näyttivät kaikki liian pieniltä, joten ei auttanut muu, kuin sovittaa niistä yhtä päähän, etenkin kun myyjä näytti olevan pilarin takana näkymättömissä.
"Hyvinhän se pää ämpärissä mahtui liikkumaan. Kun nostin ämpärin päästäni, oli nenän eteen ilmaantunut jostain toinen myyjä. Silloin asetin sangon rauhallisesti käsistäni ja vilahdin kiireesti ulos. Kaupat jäivät tekemättä", Tunturi nauraa.
Metsät ja erämaat ovat vetäneet Tunturia aina puoleensa kuin magneetti. "Minua on erittäin vaikea saada lähtemään ulkomaille", hän kiteyttää.