Re­mont­ti vie asunnon opis­ke­li­jal­ta

Vuokranantajat voivat irtisanoa vuokralaisensa remontin ajaksi ilman velvollisuutta järjestää väliaikaisasunto.

Nuori vihainen mies. Yliopistokatu 26:ssa asuva Heikki Revolle kerrottiin vasta syyskuussa, ettei Psoas voi tarjota perheelle asuntoa ja heitä pyydettiin jonoon. Muutama viikko sitten tuli soitto, jossa kerrottiin että asunto on sittenkin järjestynyt. "Olo on huojentunut. Emme tienneet minne menisimme 2 kuukauden ikäisen vauvamme kanssa, kun kotiseudullekin on matkaa 600 kilometriä", Repo toteaa.
Nuori vihainen mies. Yliopistokatu 26:ssa asuva Heikki Revolle kerrottiin vasta syyskuussa, ettei Psoas voi tarjota perheelle asuntoa ja heitä pyydettiin jonoon. Muutama viikko sitten tuli soitto, jossa kerrottiin että asunto on sittenkin järjestynyt. "Olo on huojentunut. Emme tienneet minne menisimme 2 kuukauden ikäisen vauvamme kanssa, kun kotiseudullekin on matkaa 600 kilometriä", Repo toteaa.
Kuva: Jukka Leinonen

Vuokranantajat voivat irtisanoa vuokralaisensa remontin ajaksi ilman velvollisuutta järjestää väliaikaisasunto. Näin menettelee esimerkiksi Pohjois-Suomen asunto-osakesäätiö.

Psoas peruskorjaa opiskelija-asuntoja Linnanmaalla, jossa Yliopistokatu 12:sta ja 26:sta pitäisi joulukuun loppuun mennessä olla tyhjänä yhteensä 112 solu- tai perheasuntoa. Asukkaat ovat saaneet irtisanomisilmoituksen puolta vuotta aikaisemmin. 3-4 kuukautta kestävän remontin jälkeen asukkaat voivat palata halutessaan entiseen osoitteeseensa.

Varmuudella Psoas ei kuitenkaan pysty takaamaan sitä, että asunto on juuri se, mistä asukas lähti remonttia pakoon.

"Olemme pyrkineet tarjoamaan irtisanotuille väliaikaisen kohteen, muttemme ole voineet luvata mitään sataprosenttisesti", sanoo Psoasin myyntipäällikkö Jatta Rajaniemi.

Hänen mukaansa asukkaille on irtisanomisilmoituksen yhteydessä kerrottu, että saman tien kannattaa hakea toista Psoasin asuntoa. Välttämättä kaikki eivät kuitenkaan saa kattoa päänsä päälle tätä kautta, vaan osa joutuu etsimään sitä muualta.

Peruskorjauksen vuoksi irtisanotut hakevat Psoasin kohteita niin sanottuina sisäisinä hakijoina, joita tällä haavaa on noin 430. Ulkopuolisia hakijoita Psoasin asuntoihin jonottaa noin 870.

Rajaniemen mukaan on mahdotonta sanoa, kuinka moni irtisanotuista lopulta joutuu etsimään asunnon muualta, sillä asuntotilanne elää koko ajan.



Kelju juttu


"Kaikkiahan meistä tuollaisesta sanoo, että kelju juttu", kommentoi hallitusneuvos Seija Heiskanen-Frösen ympäristöministeriöstä irtisanottujen opiskelijoiden kohtaloa. "Mutta taloja on korjattava, eikä vuokranantajaa voi pakottaa järjestämään asukkailleen tilapäistä asuntoa."

Hallitusneuvoksen mukaan irtisanomisen hyväksyttävyyden ratkaisee viime kädessä tuomioistuin, jos asia sellaiseen viedään.

"Oikeudessa on tällöin käsitelty lähinnä sitä, onko ollut pakko tehdä niin laaja remontti, että asukkaat on pitänyt irtisanoa ja olisiko ollut joku muu vaihtoehto toteuttamiseen. Sellainen mielikuva on kuitenkin jäänyt, että vuokranantajat ovat näissä jutuissa pärjänneet."

Hallitusneuvos muistelee Ruotsissa ratkotun remontin aikaisia asuntopulmia esimerkiksi asuntokontein.

"Näyttää olevan niin, että toistaiseksi voimassaolevan vuokrasopimuksen voi sanoa irti ilman, että sitä tarvitsee kovin paljon edes perustella", arvioi hallintojohtaja Maija Rajakylä Valtion asuntorahastosta. Hänen mukaansa valtion rahoitusta saaville kohteille on ollut "ikivanha suositus", että asukkaat pitäisi pystyä sijoittamaan peruskorjausten ajaksi tilapäiskohteisiin. Suositusta on kunnissa kokolailla hyvin noudatettukin.

Oulun kaupungin asuntotoimen päällikkö Kaija Puhakka huomauttaa, että rakennuttajat teettävät peruskorjauksensa nykyään täysin pankkilainoilla, koska valtion arava- ja korkotukilainojen ehdot ovat huonot.

"Kaupunki pystyisi puuttumaan lähinnä niihin kohteisiin, joihin on käytetty valtion rahaa."

Puhakan mukaan tilapäisasuntojen järjestäminen peruskorjauskohteista irtisanotuille pitäisi "ilman muuta olla lähtökohtana".

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä