Remmiä po­jal­leen antanut isä joutuu mak­sa­maan sakot ja kor­vauk­sia

Oululainen isä on saanut rikostuomion lapsensa kurittamisesta.

Oululainen isä on saanut rikostuomion lapsensa kurittamisesta.

Oulun käräjäoikeus on tuominnut oululaismiehen 30 päiväsakkoon lievästä pahoinpitelystä. Hänen tuloillaan se merkitsee 180 euron sakkorangaistusta.

Isä löi 10-vuotiasta poikaansa remmillä paljaalle takapuolelle viime vuoden huhtikuussa Oulussa.

Isä suuttui näpistelystä

Isä kertoi poliisin esitutkinnassa kurittaneensa menettelyllään poikaansa, joka oli jäänyt kiinni varastamisesta. Hän oli vienyt kaupasta makeisia ja Pokemon-kortteja.

Poika oli jäänyt kiinni näpistelystä aiemminkin. Hän vei tuolloin Pokemon-kortteja kaveriltaan. Isä piti hänelle tällöin puhuttelun, mutta seuraavalla kerralla hän tarttui remmiin.

Isä komensi poikansa poreammeen reunalle ja käski ottaa housut alas. Tämän jälkeen hän löi tätä remmillä paljaalle iholle 3-4 kertaa.

”Lyönnit olivat kevyitä. Poika alkoi nyyhkyttämään”, hän kuvaili tilannetta poliisille.

Mies kertoi pitävänsä kurittamistaan oikeutettuna ja rajojen luomisena lapselle.

Käräjäoikeus vetosi perustuslakiin

Käräjäoikeus vetosi tuomiossaan muun muassa perustuslakiin. Sen mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heillä on samanlainen oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen kuin aikuisellakin.

”Ristiriitoja lapsen kanssa ei ratkaista fyysisellä kurituksella. Kuritusväkivalta on yksiselitteisesti lapsen pahoinpitelyä”, oikeus totesi.

Tuomioistuimen mielestä isän teko kohdistui puolustuskyvyttömään lapseen, joka on erityisen riippuvainen vanhemmistaan. Tekoon liittyi oikeuden mielestä myös nöyryyttäviä ja lapsen ihmisarvoa vakavasti loukkaavia piirteitä.

Käräjäoikeus määräsi isän maksamaan pojalleen 1 000 euroa korvauksia kivusta, särystä, tilapäisestä haitasta ja kärsimyksestä. Lisäksi hänen pitää pulittaa tämän oikeudenkäyntikulut.

Tapaus tuli poliisin tietoon, kun Oulun lastensuojelutarpeen selvitystiimi teki sille asiasta tutkintapyynnön.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä