Missä olit silloin kun Suomen ensimmäinen ympäristösykli syntyi? Nyt tiedämme ainakin missä lehtimies ja kirjailija Reino Rinne majaili niinä päivinä.
Hän nosti kätensä Posion Yli-Kitkajärven jumalaisista vesistä ja saarnasi parannusta ajan teknokraateille kuin Johannes Kastaja aikoinaan.
Käynnistyi koskisota, jonka näyttämöksi Rinne rakensi Koillismaan. Se oli tarvittaessa täsmähakuinen maantieteellinen alue, mutta Rinteelle Koillismaa oli myös retorinen ase, jonka avulla irtauduttiin paikallisista siteistä ja ilmoittauduttiin osaksi "pohjoista konstruktiota".
Tähän maisemaan työntyi kaksi voimayhtiötä, jotka kamppailivat lähinnä Kuusamon koskien valjastamisesta.
Pertti Sillanpää tutkii uunituoreessa väitöksessään luonnonsuojelun ja kirjallisuuden huonosti viitoitettuja polkuja monitieteellisestä näkökulmasta.
Sillanpää ei lähde mukaan etelän portinvartijoiden pohdintoihin kirjallisuuden laatukriteereistä. Hänen tutkimuksessaan "yhteiskunnallinen ulottuvuus on merkittävämpi kuin kirjallisuustieteellinen".
Teos luo katsauksen Rinteen tuotantoon, mutta keskiössä on 1970 ilmestynyt runokirja Anna minulle atomipommi. Se oli taitekohta Rinteen uralla, Sillanpää sanoo, ja se osui myös taitekohtaan suomalaisen ympäristökeskustelun historiassa.
Vuoden 1970 tienoilla perinteinen luonnonsuojelu radikalisoitui ja laajeni ympäristönsuojeluksi. Tutkijat ovat ryhtynyt kutsumaan tätä aikaa ensimmäiseksi ekologiseksi huomiosykliksi. Kaikkiaan näitä syklejä eli ympäristömielenkiinnon nousukohtia erottuu suomalaisesta aatehistoriasta neljä. Neljännen päällekirjoitukseksi voi laittaa vaikkapa kettutytöt.
Ensimmäisen ympäristökeskustelun aikana taisteltiin siitä, kuka määrää mistä keskustellaan ja kuinka uskottavia julkisuuteen päässeet argumentit lopulta ovat.
Sillanpää muistuttaa, että 1960- ja 70-lukujen käänteessä tapahtui paljon ja yhtaikaa. Reino Rinne täytti kaikki toisinajattelija-häirikon ja paasilinnalaisen epäkirjailijan jalot tuntomerkit.
Analyysi osoittaa, ettei Rinne ilmoittautunut vasemmistoradikaalien ruotuun.
Anna minulle atomipommin runoteksti jää tässä kohdin hieman hämäräksi, mutta tyyliniekka Pentti Linkolan lause laittaa ongelman kohdalleen: "Sosialismi ja kapitalismi ovat saman asian kaksi vivahdetta, molemmat tarkastelevat maailmaa taloudellisten arvojen näkökulmasta, kummallekin aineellinen vauraus ja taloudellinen kasvu ovat keskeisiä arvopäämääriä."
Sillanpään tutkimuksessa Reino Rinteen ja Pentti Linkolan hahmot rinnastuvat. Rinteestä näyttää sukeutuvan jonkinlainen Linkolan lempeämpi isoveli.
Rinne voitti koskisotansa, mutta entä se sanataiteen ja muiden diskurssien välinen vuoropuhelu, jota tutkija johdannossaan pyhästi lupaa?
Dialogia käydään, uutterastikin, mutta jotenkin jää kaipaamaan muutamaa vapauttavaa lausetta, joka olisi luonut siltaa Rinteen "runopamfletin" ja vaikkapa Saarikosken 60-lukulaisen julkistusrunouden välille.
Pertti Sillanpään tutkimus katsoo sekä ympäristökeskustelua että ajan kaunokirjallisuutta tiukasti pohjoisen asemista, ja tämä kaikki näyttää rohkealta tutkijanvalinnalta. Aatos, eetos ja paatos nostaa pohjoiseen aatehistoriaan jylhän hahmon, joka on marginaliaa ainoastaan etelänherrojen näkökulmasta.