Reinilän talon viimeisen virkamiesperheen tyttärellä, filosofian lisensiaatti Anna-Maria Reinilällä on oma ehdotuksensa rakennuksen tulevalle käytölle.
Talossa on neljä tilakokonaisuutta, joihin kuhunkin sopisi erilainen toiminta:
Isopuoli Kajaaninkadun varresta käy virkamieskotimuseoksi. Mäkelininkadun puoleisesta Pikkupuolesta saa kahvilan, jota voisi pyörittää yksityinen yrittäjä. Punaisen taloussiiven nykyisiin tiloihin mahtuisi luontevasti viisi erillistä näyttelytilaa vaikkapa vain kesäkäyttöön. Palaneen makasiinirivin pohja puolestaan soveltuisi uudelle rakennukselle, johon voitaisiin sijoittaa käsityökulttuurin keskus ja yrityshautomo. Viime mainittu saisi mielellään noudattaa entisen kaksikerroksisen rakennuksen ulkoasua.
Reinilän kotimuseota talosta ei Anna-Maria Reinilän mielestä voi muodostaa. Jotta esimerkiksi nurkkasali olisi "Helga ja Torsten Reinilän sali", siellä pitäisi olla paikallaan kaikki ne taulut, valokuvat, lamput, kirjat, tekstiilit ja muut irtaimiston esineet, jotka ovat täydentäneet salin kalustuksen kodin oleskelutilaksi.
1900-luvun alkupuolelta peräisin olevat tapetit ja tekstiilit turmeltuivat vuoden 1985 tulipalossa, osa poisheittokuntoon.
"Muutenkaan ei yksikään huone ole pysynyt samanlaisena isäni ajoista äitini leskeysvuosien halki. Pihan puolen pienet myöhäiset makuuhuonerakenteet eivät sellaisinaan sovi museoksi ja huonosti toimistokäyttöönkin."
Anna-Maria Reinilän toisenlaisen virkamieskotimuseon suunnitelma perustuu hänen omaan kulttuuritutkimuksen asiantuntemukseensa, työkokemukseen arvokkaan museokodin intendenttinä, talon asukas- ja kulttuurihistorian omakohtaiseen tuntemukseen sekä kirjallisiin ja suullisiin lähteisiin.
"Se on yleispätevämpi kuin se malli, jota nyt ajetaan. Lisäksi se voidaan toteuttaa aitoina huonekokonaisuuksina, jotka täyttävät vanhan päärakennuksen rungon", huomauttaa Anna-Maria Reinilä.
Mukaan muitakin
kuin kaupunki
Kustannusten ja hallinnon osalta suunnitelma vaatii ratkaisuja, joissa vastuu jakaantuu muillekin tai kokonaan muille kuin Oulun kaupungille. "Se vaatii ennakkoluulottomuutta ja ajatusten kääntämistä, mutta palkitsee."
Anna-Maria Reinilän mielestä Oulussa on runsaasti varallisuutta, yhteisöjä ja liikelaitoksia, joiden ulkoista kuvaa rikastaisi paikallisen kulttuurikohteen rahallinen tukeminen ja käyttö.
"Jos on tahtoa ja kulttuurihistoriallisen miljöön tarvetta, hallinnon jakaminen onnistuu. Oulun kaupungin, valtiovallan edustajien, yritysmaailman, yhdistysten ja yksityisten tukijoiden keskuudesta löytyy osaajia ja vastuunkantajia kaikkiin talon ja irtaimiston kunnostus- ja käyttöongelmiin."
Nimikoituja sponsorikohteita?
Anna-Maria Reinilä heittää myös kysymyksen, eikö kulttuurihistoriallisessa kaupunkikartanossa voi olla nimikoituja sponsorikohteita kuten eräissä muissa rakennuksissa?
"Perinteinen länsimainen klubitoiminta on tapahtunut arvokkaissa kartanomaisissa puitteissa. Monipuolisesti käytettynä tulisi Isonpuolen oululainen asuntomiljöö lähemmäksi kaupunkilaisia kuin läpivaelluskohteena."
Isonpuolen museokokonaisuus edellyttäisi päärakennuksen palauttamista runko-osiltaan asuun, jossa se oli vielä pankinkomissarin aikana, oikeuspormestari Torsten Reinilän lapsuudessa.
Ison- ja Pikkupuolen fasadit muodostivat tuolloin rapatun empirekartanon, jonka tiedetään olleen joskus okran, joskus roosan värinen ja joka sai ilmeensä tummemman sävyisistä pilastereista ja tummista kuusiruutuisista ikkunoista.
Vanhan Puutarhakadun muistoksi Anna-Maria Reinilä istuttaisi katuvarsille suojaavia lehtipuita, samoja lajeja kuin samanajan tyylikauteen kuuluvan tuomiokirkon ympärille on suunniteltu. Puulaudoituksen ajasta ja 1900-luvun asumisesta jäisi muistuttamaan terassipääty.
"Tällaisena rakennus olisi edustava muistomerkki ja arvokas juhlarakennus 400-vuotiaalle Oululle."