Ei innosta enää, ei ketään, moittii pohjoisen Suomen maanviljelijä. Vaikka EU:n kanssa on kinattu ja kovisteltu ties mistä maaseudun tukimuodoista, nyt on pohjoisen viljelijältä loppumassa viimeinen toivo ja into.
Nyt taistellaan kovaa huutoa parista numerosarjasta. Koodeista 141 ja 142. Kaupan päälle soppaan on heitetty investointituki. 142 tarkoittaa pitkäaikaista kansallista tukea pohjoisten alueiden viljelijöille. Suomi aikoo itse mennä sorkkimaan tuota EU:nkin näkökulmasta pysyväksi luotua 142-tukimuotoa.
Kun EU-komission kanssa saatiin solmittua sopimus eteläisemmän Suomen 141-artiklasta ja sopimus leikkaa Etelä-Suomen kansallista tukea, pohjoisen alueen viljelijöiden maataloustukia on aikomus supistaa myös. Keskimäärin kolme prosenttia on se määrä, jolla maa- ja metsätalousministeri on sanonut leikattavan myös pohjoisen tukia.
Eniten kaihertaa periaate. Lapin viljelijä on laskenut oman 142-tukensa olevan pysyvä ja tehnyt sen mukaan suunnitelmia useaksi vuodeksi. Entistä suuremmasta epävarmuudesta on yhtäkkiä tullut päivän sana viljelyssäkin. Tukipaketit repeävät ja ratkeavat, ihan Suomen omastakin tahdosta, ei vain kaikkivoivan EU:n mielen mukaan.
Porkkanana yritetään heiluttaa korotusta investointitukeen. Ministerin mukaan se parantaa nuorten ja aloittelevien viljelijöiden asemaa.
Epätasapuolista, pohjoisen viljelijä muotoilee hallituksen suunnitelmista. Tai sitten investointituki saisi nousta todella huimasti.
"Suunta on huono. 142-tuki on kannustanut, kun tuki on tullut litroista ja sarvipäistä. Kaikki ovat saaneet tätä tukea pohjoisessa tasapuolisesti, kun se on ollut tuotantoon sidottu", Lapin viljelijä pohtii.
Kolmen prosentin leikkaus on toki sen verran vähän, ettei se yksistään ehkä vie ketään konkurssiin.
Mutta se tarkoittaa entistä enemmän työtä, paria hehtaaria tai lypsävää lisää tai lisäansion etsimistä. Turveurakointia, konehommia, verkostomarkkinointia, mitä vain, että sekä isäntä että emäntä ja rengit ja lomittajat pysyvät leivässä.
On myös paljon viljelijöitä, jotka haluaisivat jatkaa tuotantoa mutta eivät halua enää investoida ja ottaa lainaa. Kun tuki kutistuu, heidän ansionsa pienenevät ja samalla heikkenee mahdollisuus jatkaa tuottavaa tuotantoa.
Eivätkä kaikki voi investoida ja saada siihen aiempaa suurempaa tukea, sillä siihen tarvittaisiin esimerkiksi lypsykarjatilalla suurempaa maitokiintiömäärää, jota taas ei saa ellei vaikkapa joku naapuri satu tuotantoaan lopettamaan.
Ei tekisi mieleen sanoa ääneen, mutta taitaa alkaa maaseutu autioitua.
Herrat haluavat yhdenmukaista tukipolitiikkaa koko Suomeen. Jollain logiikalla on ilmeisesti oikeudenmukaista, että kun yksien tuki tippuu, tippuu toistenkin. Entä jos jollain ihmeen kaupalla EU-neuvotteluissa etelän viljelijöiden 141-tuki olisi noussut? Tuskin hyvää olisi jaettu pohjoiseen asti, solidaarisuus tuskin pelaisi molempiin suuntiin.
Ei kukaan halua tinkiä saavutetusta edusta. Ei kukaan toimi niin. Kun EU kerrankin sallii antaa, miksei anneta.
maria.jauho@kaleva.fi