Helsinki Musiikkilähtöinen, tarinalähtöinen, ylitunneihminen. Näin määrittelee itseään koreografiopiskelija Reetta Pirhonen (s. 1976).
Oulun konservatorion tanssilinjalta vuonna 2000 valmistunut Tanssiteatteri Tsuumin jäsen opiskelee nyt toista vuotta Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella maisterikoulutuksessa.
Tänään ja huomenna nähdään Oulussa osa hänen ryhmäkoreografiastaan Ihmiset, Olennot, Lähimmäiset. Reetta teki sen opintojensa osana Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijoille.
Esittäjinä ovat nimenomaan kansantanssilinjalaiset, peräti kahdeksan tanssijaa.
"Minulla oli muutamia tehtävänantoja itselleni: Yrittäisin rikkoa kansantanssiin liittyviä muotoja, että olisi päällekkäistä tapahtumaa, nopean liikkeen alla kulkisi hidas liike. Lavalla näkyisi eri yksilöitä eri fiiliksissä."
Koreografian lähtökohtana oli musiikkilähtöisyys. Reetta Pirhonen tiesi heti, millaista musiikkia hän haki: riipaisevaa kletzmeriä.
Kletzmer on vanhaa juutalaista häämusiikkia, instrumentaalina soitettua tanssimusiikkia, jonka pohjalla on alun alkaen synagogissa laulettu hengellinen musiikki.
"Etnovaikutteiset musiikit ovat minulle luonnollinen valinta. Nyt halusin ottaa lähtökohdaksi muuta kuin omaa kansanmusiikkiamme. Kletzmer on hirveän tunteellista. Se on mahtavan maanläheistä ja lähtee jostain tosi syvältä."
Äänipropagandaa
Ihmiset, Olennot, Lähimmäiset nähtiin Oulussa kertaalleen joulukuussa tanssinopettajakoulutuksen soolo- ja ryhmäkoreografiaillassa. Silloin paljastui teoksen musiikin rikas ja kerroksellinen rakenne.
Mielikuvitusta kiihottavan musiikkikoosteen on työstänyt Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiopiskelija Hannu Oskala, joka suorittaa siviilipalvelustaan Oulun ammattikorkeakoulussa.
Teoksessa on kletzmeriä Bratch-nimiseltä, mm. vanhaa mustalaismusiikkia levyttäneeltä yhtyeeltä. Siinä on myös pätkä arkistokletzmeriä ja lopussa Hannu Oskalan oma sävellys.
Äänimaailmassa on myös propagandistista puhetta, joka assosioituu vahvasti natsi-Saksaan. Reetta Pirhonen paljastaa, ettei äänessä kuitenkaan ole Aatu itse eli Adolf Hitler vaan aivan toisen sortin propagandisti. Kieli kuulostaa saksengelskalta.
"Siinä on pieni pirullisuus mukana. Kyseessä on sota-ajan vaatemainos jiddishin kielellä."
Sosiaalinen peli
Koreografian muutamiin paritansseihin haettiin painavaa ja raskasta liikkeen laatua, samaa maanläheisyyttä kuin musiikissa.
"Pyrimme siihen, ettei liike olisi niin hallittua vaan siinä olisi rosoisuutta ja painon tunnetta, mikä soitossa kuuluu jokaisesta klarinetin puhalluksesta ja haitarin vingahduksesta", kuvailee Reetta Pirhonen.
"Kun musiikki on niin älyttömän tunteellista ja ihmisläheistä, koetettiin saada ihminen lavalle mahdollisimman paljaana ja normaalina. Yritettiin poistaa liikaa tietoisuutta esiintyjyydestä. Sen takia alkukuvassa ihmiset vaan seisovat lavalla, että yleisö saa rauhassa katsella heitä."
Ryhmä etsi tanssimisen tyyliä, jossa ei yhtään liioitella. Jokainen pyrkii näyttämöllä olemaan oma perusitsensä, inhimillinen oma olentonsa.
"Ihan naurattaa, kun minulla oli kaksikymmenminuuttista teosta varten hirveät määrät teemoja, esimerkiksi erilaisuus ja se kuinka me olemme sosiaalia olentoja. Kun yksi ihminen erottuu joukosta, niin yhtäkkiä muut ovat ryhmä, vaikkeivät he olisi ennestään edes tunteneet toisiaan. Se on peli, jossa yksilö voi kyseenalaistaa säännöt. Hän voi pelata toisten kanssa miten huvittaa, jos vain on rohkeutta tehdä omia valintoja."
Pirhonen siis tutkii ryhmädynamiikkaa, auktoriteettien muodostumista ja sosiaalista sitoutumista.
Pohja ja intohimo
Reetta Pirhosen kiinnostus koreografiaan syttyi Oulun koulutuksen aikana. Herätteitä olivat professori Marjo Kuuselan koreografiakurssi ja Petri Kauppisen koreologia-opetus.
"Innostus lähti havainnosta, että hei, jos saisin itse tehdä oman valintani, miten tämän tekisin omalla tavallani ajattelematta, mikä laji on kyseessä. Sitten huomaa, ettei lopputulos enää olekaan sottiisi tai cha-cha-chaa, eikä lajilähtöinen vaan itselähtöinen."
Ouluun kansantanssinopettajakoulutukseen tullessaan Reetalla oli vahva kilpatanssipohja, jazztanssia ja muuta. Hän sanoo tottuneensa hyppimään lajien välissä, heittäytymään.
"Kansantanssi on minussa, eikä se mihinkään häviä, vaikka lähtisin tietoisesti tekemään muuta. Se on vissi, että lopputuloksessa kansantanssi kuitenkin näkyy. Se on minun pohjani ja intohimoni."
Oulusta pääkaupunkiseudulle siirtyneet tanssinopettajat perustivat Tanssiteatteri Tsuumin 1998. Reetan lisäksi Oulun koulusta Tsuumissa vaikuttavat edelleen taiteellisena johtajana Matti Paloniemi ja jäseninä Sami Paasila, Timo Saari, Johanna Ekman ja Salla Korja-Paloniemi.
Seuraavaksi tsuumilaiset valmistavat kokoillan tanssiteoksen Johannes Linnankosken alias Vihtori Peltosen esikoisromaanista Laulu tulipunaisesta kukasta (1905). Koreografian tekee Yhdysvalloissa taiteiden maisteriksi opiskellut, maaliskuussa Suomeen palaava Petri Kauppinen. Reetta Pirhonen tanssii Kyllikin ja Sami Paasila Olavin roolin. Ensi-ilta on toukokuussa Savoy-teatterissa Helsingissä.
Osa teoksesta Ihmiset, Olennot, Lähimmäiset esitetään JoJo - Oulun Tanssin Keskuksen kevätkauden avajaisissa Nuku-keskuksen isossa salissa Oulussa tänään lauantaina ja sunnuntaina klo 19.
