Kirjoittaja on Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja.
Kuluneen vuoden ylivoimaisesti puhutuimpia aiheita ovat olleet ilmastonmuutos ja energiakysymykset - eivätkä suotta. Nopeita ja tehokkaita toimia tarvitaan, jos mielimme pelastaa elinympäristömme ja turvata kasvavaan energiantarpeeseen perustuvan hyvinvointimme.
Molempiin ongelmiin haetaan ratkaisua uusiutuvasta energiasta. Korvaamalla fossiilisia energialähteitä bioenergialla voimme vähentää ilmastoa uhkaavia hiilidioksidipäästöjä ja samalla lisätä energian tarjontaa. Ei olekaan ihme, että uusiutuvasta energiasta on tullut muodikas aihe.
Keskustelua seuratessa näyttää helposti siltä, että bio-etuliitteen lisääminen mihin tahansa uusiutuvaa raaka-ainetta käyttävään energiahankkeeseen tai poliittiseen kannanottoon tekee asiasta kannatettavan. Malttia tarvitaan, koska useat tarjolla olevat biohankkeet eivät sanottavasti paranna energiatasetta eivätkä vähennä päästöjä, kun otetaan huomioon bioraaka-aineen tuottamiseen käytetty energia ja aiheutuneet päästöt.
Uudet teknologiat ja toisen sukupolven biojalostamot korjaavat tilannetta, mutta niiden toteuttamiseen on vielä matkaa. Päästötön biomassa ei myöskään ole mikään ihmeratkaisu. Eräiden arvioiden mukaan biomassa riittää kattamaan vain noin 10 prosenttia maailman energian kulutuksesta, vaikka sen hyödyntäminen olisi maksimaalista globaalisti.
EU:n kunnianhimoiset tavoitteet moninkertaistaa uusiutuvan energian ja biomassan käyttö sähkön ja liikennepolttoaineiden tuotannossa on hyvä asia, mutta niihin ei pidä pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. Tavoitteiden pitää olla järkeviä ja toteuttamiskelpoisia niin ekologisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Näillä näkymin Euroopan omat resurssit eivät riitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Huonosti toteutettu energiapolitiikka voi sen sijaan johtaa teollisuuden toimintaedellytysten ja kilpailukyvyn merkittävään heikkenemiseen Euroopassa ja tuotannon ulosliputukseen.
Monissa Euroopan maissa bioenergian tuotantoa on ryhdytty tukemaan julkisin varoin ottamatta huomioon tukipolitiikan kokonaistaloudellisia vaikutuksia. Tuet nostavat raaka-aineiden markkinahintoja ja lisäävät tuotantokustannuksia erityisesti metsä-, kemian- ja elintarviketeollisuudessa. Teollisuuden toimintaedellytykset heikkenevät Euroopassa, kun kohonneita kustannuksia ei voi siirtää globaalissa kilpailussa tuotteiden hintoihin.
Eräissä EU-maissa tukipolitiikka on jo johtanut siihen, että jatkojalostukseen soveltuvasta puuraaka-aineesta alkaa olla pulaa. Kansantaloudellisesti puun ohjaaminen suoraan energiantuotantoon on suurta tuhlausta. Puuraaka-aineen jatkojalostus, kierrätys ja vasta elinkaaren loppuun sijoittuva energiankäyttö luovat Eurooppaan kaikkine kerrannaisvaikutuksineen yli 10-kertaisesti työpaikkoja ja noin 8-kertaisen arvonlisäyksen verrattuna puun suoraan energiapolttoon. Suomessa vaikutukset ovat tätäkin suuremmat.
Jatkojalostuksen ohella metsäteollisuudella on merkittävä rooli bioenergian tuotannossa. Suomessa metsäteollisuus tuottaa noin 80 prosenttia maamme bioenergiasta ja tuotantoa voidaan tuntuvasti lisätä. Tulevaisuuteen kaavaillut toisen sukupolven biojalostamot tähtäävät siihen, että puusta saadaan mahdollisimman monipuolisia korkean jalostusasteen tuotteita ja biopolttoaineita.
Eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä heikentää lisäksi EU:n sisäinen päästökauppa, jonka piiriin kuuluu vain noin seitsemän prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. On selvää, etteivät EU:n yksipuoliset toimet riitä pysäyttämään tai edes oleellisesti hidastamaan päästöjen kasvua. Yksipuoliset velvoitteet sen sijaan voivat kiihdyttää teollisuuden investointien ja työpaikkojen siirtymistä Euroopan ulkopuolelle. Häviäjänä ovat sekä ympäristö että hyvinvointi.
Ilmastonmuutos on vakava huolenaihe, jonka pysäyttämiseksi on kyettävä löytämään globaalit ratkaisut. EU:n päästökauppa ei ole saanut kannatusta muualla maailmassa ja uusia keinoja tarvitaan. Komissaari Verheugenin marraskuun lopulla tekemä kymmenen kohdan aloite sovittaa yhteen kestävä kehitys, kilpailukyky ja energiavarmuus on erittäin tervetullut uusi avaus EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaan. Komissaarin mukaan Eurooppa voi olla globaali johtaja ilmastopolitiikassa, mutta riskinä on, että liian nopea eteneminen heikentää Euroopan taloutta ilman että maailman ympäristö pelastuu.
Verheugen peräänkuuluttaa realistisuutta EU:n yksipuoliseen sitoutumiseen vähentää kasvihuonepäästöjä. Hän ehdottaa, että vuoteen 2020 mennessä EU:n tulisi sitoutua enintään 15 prosentin päästöjen vähennystavoitteeseen, elleivät muut maat myös sitoudu kunnianhimoisempiin tavoitteisiin. Muuten Euroopalle lankeavat kustannukset ylittävät päästöjen vähentämisestä saadut hyödyt.
Aloitteessa ehdotetaan myös, että Eurooppa rakentaisi erityisjärjestelmän energiavaltaiselle teollisuudelle, joka on kovassa kansainvälisessä kilpailussa. EU:n kilpailukyky ja globaali ympäristö kärsivät, jos politiikka kannustaa energiavaltaisia yrityksiä siirtymään muualle. Komissaari vaatii tehokkaita kansainvälisiä ja eurooppalaisia keinoja kasvihuonekaasujen vähentämiseksi vähimmillä kustannuksilla ja edistämällä innovaatioita.
Yllättävintä kymmenen kohdan ohjelmassa on vaatimus, että kaikki energiavaihtoehdot on pidettävä avoimena. Tätä voisi jo pitää radikaalina muutoksena suhteessa ydinenergiaan.