Oulun kunnallispolitiikka palasi toimivaksi todetulle yhteistyöuralle viikon mittaisen budjettikalabaliikin jälkeen. On syytä toivoa, ettei kiistasta jäänyt pysyvää haittaa kaupungin päätöksentekoon eikä nähty enää toistu.
Maanantaina Oulun kaupungin tulevaa budjettia vietiin eteenpäin jo samaan tapaan kuin monena vuonna ennen tätä: kaupunginhallitus puristi kokouksessaan ensiksi yksimielisen talousarvioesityksen, ja iltapäivällä valtuustoryhmien puheenjohtajat istuivat saman pöydän takana vakuuttaen konsensuksen elävän - jopa vankempana kuin ennen.
Paitsi eliitin myös tavallisten oululaisten kannalta yhteistyön jatkuminen on yksiselitteisen hyvä asia. Konsensukseen perustuvan päätöksenteon edut ovat olleet kiistattomat. Viimeisen puolentoista viikon tapahtumia ajatellen poliittisten ryhmien maanantainen sopuisa esiintyminen oli silti jopa hämmentävää.
Ei tarvitse palata kuin viime viikon maanantaihin, kun asiat näyttivät aivan toisilta. Vasemmistoliiton, demareiden ja vihreiden punavihreä akseli tuli erityisesti omaishoitoa koskevine lisäysesityksineen näyttävästi julkisuuteen ja käveli samalla vakain tuumin kaupunginjohtaja Kari Nenosen talousarvioesityksen yli. Vaikka ryhmät toisin yrittivät vakuuttaa, anturan alle jäi samalla myös menestyksekäs yhdessä sopimisen politiikka.
Vain viikossa kaikki palautui ennalleen. Sovun löytymisen nopeus on hämmästyttävä ajatellen sitäkin, kuinka kovaksi kielenkäyttö kiistan aikana äityi. Sovintoon johti kuitenkin se, että poliittiset ryhmät yksinkertaisesti kypsyivät viikon kuluessa tosiasioiden edessä.
Erityisesti punavihreä akseli harrasti viikon varrella tiukkaa itsetutkistelua ja havahtui siihen, että heidän provosoiva esiintulonsa todellakin uhkasi synnyttää vahingollisen kuilun Oulun kunnallispolitiikkaan. Oikeiston taas ei lopulta ollut vaikeaa mennä nyt löytyneen sovun taakse. Näin siksi, että kaupunginhallituksen lisäysesitykset budjettiin jäivät kohtuullisiksi ja menivät kohteisiin, joita porvarileirinkin oli helppo tukea.
Kaiken tapahtuneen jälkeen on epäselvää, millaiset arvet kiistasta jäivät. Selvältä kuitenkin näyttää se, ettei kaupunkia koskevia isoja päätöksiä yritetä vastaisuudessa runnoa läpi yhden äänen enemmistön turvin. Tämä poliittinen viisaus opittiin nyt kantapään kautta.
Hämmentävistä poliittisista kiemuroista huolimatta yhdessä asiassa Oulun päättäjät esiintyivät nytkin linjakkaasti: kunnallisvero säilyy yhä 18 prosentissa. Oulu ei ole korottanut asukkaittensa kunnallisveroa sitten vuoden 1994.
Oulun lukemaa voi verrata sen naapurikuntiin. Oulun vero on siinä joukossa matalin. Esimerkiksi Haukipudas korotti tuloveroprosenttinsa ensi vuodelle jo 19,50:een. Menestyjäkuntiin kuuluvassa Kempeleessäkin on paineita nostaa tuloveroa jo pian 19 prosenttiin. Kemissä se hinattiin peräti 19,75:een.
Alemmalla tuloveroprosentilla on Oululle merkitystä. Se on esimerkiksi keino pitää kiinni asukkaista, joista etenkin nuoret perheet kärkkäästi tähyävät naapurikuntiin. Jo keskituloisen palkansaajan rahoissa puolentoista prosenttiyksikön ero tuloverossa merkitsee satoja euroja vuodessa.
Oulun veroprosenttia ei pidä kuitenkaan verrata vain naapurikuntiin. Kaupunki kilpailee yhä tiukemmin osaavasta työvoimasta pääkaupunkiseudun kanssa. Oululaiset maksavat 0,5 prosenttia enemmän kunnallisveroa kuin helsinkiläiset ja espoolaiset. Ero on siedettävä, kun kustannustasoero otetaan huomioon, eikä sitä ei päästetä repsahtamaan.