Monella työpaikalla aistii pikkujoulun olevan valmistelun alla. Joka vuosi tähän aikaan hengitys tihenee. Poruk-ka on kärsivällisesti vältellyt tapahtumasta puhumista elo-syyskuun vaihteesta saakka.
Juhlan odotus näkyy kävelytyylinä (mennään muka päin hyllyä), kahvileipinä (joku on hankkinut taukotilaan puolitoista kiloa piparkakkuja), levottomina puheina (kehutaan työkaverin ikäkulua puseroa luullen sitä uudeksi).
Edellisvuosien pikkujouluja pyritään palauttamaan mieliin parhaan kyvyn mukaan.
Juuret juhlasta kontatuimmalla ovat 70 vuoden takana. Silloin maassa vallitsi talouslama työttömyyksineen, häätöineen, pakkohuutokauppoineen.
Jos töitä sai, ne olivat kummallisia työnantajapuolen päähänpistoja. Eräänkin miehen kerrotaan joutuneen ruoskimaan urakalla petäjiä, toisen kaivamaan syvää kuoppaa ja kohta täyttämään sitä. Näistä töistä maksettiin höpsispalkkaa.
Tähän yhteiskunnalliseen sieluntilaan kehittyi pikkujoulujuhla. Helsinkiläinen konttori taisi saada idean rapakon takaa - tarkoittaneeko Töölönlahtea - ja järjesti väelleen pienen onnellisen hetken keskelle ankeutta.
Tunnelin päässä ei ehkä pilkottanut valoa, mutta glögimuki.
Kehitys on vienyt siihen, että on olemassa kolmenlaisia pikkujoulun viettäjiä. Seuratkaapa riehaanne hetki, niin sieltä he löytyvät.
Osanottavan pikkujouluilijan perusmieliala vaihtelee iloisen ja surullisen välillä. Hän roikkuu kravatissa, yrittää pussata, mutta läikyttääkin punkkua. Lopun ajan hän oksentaa kinkkua.
Yllättäjä on henkilö, jonka töistä tuttu rauhallinen ulkokuori murtuu rasahtaen. Sisältä loikkaa lattialle kiilusilmä tanssittaja ja pyllynpuristelija - oman tai työkaverin.
Tasapainoinen juhlija ei poikkea työminästään. Hän kumoaa ilmaisia paukkuja, päihtymättä. Puhe pysyy työasioissa: hän kertoo, kuinka pomo kerran hiljeni hänen ilmoittaessaan että
On huomattava, ettei pikkujouluissa yleensä esiinny kylmää käskijäluonnetta. Työpaikoilla niistä muodostuu ruuhka.
PETRI LAUKKA
petri.laukka@kaleva.fi