TAIVALKOSKI Ravunpyytäjät Sulo Keskisimonen ja Jussi Vesa laskivat sunnuntaina mertansa Jokijärveen, joka ensimmäisenä Iijoen vesistön järvenä avattiin ravustukselle vuosi sitten. Tätä nykyä toisen ravustuskauden alettua kello 12 sunnuntaina kumpikin asetti pohjaan heti täyden määrän pyydyksiä.
"Jos on niin tuuria, ettei tule ruttoa uudestaan, saalis lisääntyy vuosi vuodelta", Keskisimonen arveli. Nyt vesi on ollut niin pitkään lämpimänä, että pyytäjät uskoivat ravun vaihtaneen jo kuorta. Jokijärvellä voikin odottaa tänä kesänä mukavaa rapusaalista, kuten myös koko maassa.
Jussi Vesa keitti osan viime vuoden 80 ravun saaliistaan, mutta Sulo Keskisimonen myi jokaisen. Pyytäjä saa ravusta euron tai kaksi kappaleelta vuodesta riippuen. Tämän vuoden hintaa ei Jokijärvellä vielä sunnuntaina tiedetty.
Järvessä elää ainoastaan suomalaista rapua, sillä tulokaslajia täplärapua ei miesten tietojen mukaan kukaan ole koskaan istuttanut. Se onkin onni, sillä ne ovat yleensä jokiravulle tuhoisan ruttosienen kantajia.
Ruton takia rapumiehet ovat aina varpaillaan. Pyydysten tai rapujen siirtely vesistöstä toiseen voi olla tuhoisaa. Toiset pitävät veneidenkin liikuttelua arveluttavana.
Ravustus kysyy taitoa
Säännöllinen ravustus ei ole työssäkäyvän ihmisen hommia. Eläkeläisinä Sulo Keskisimosella ja Jussi Vesalla on aikaa pyytää päivisin täkykaloiksi särkiä, laskea iltaisin parisenkymmentä mertaa järven alajuoksulle ja käydä aamutuimaan katsomassa, onko saalista tullut.
Sunnuntaina he soutivat tutun lenkin etsien virtaisia paikkoja, josta täkykalan tuoksu ohjautuisi rapujen hajuaistiin. Jokirapuja löytyy louhikoista, jossa ne pystyvät piileskelemään vihollisiltaan. Jokijärvellä rapuja syövät muun muassa saukot ja luonnollisesti myös monet kalat. Minkkikin on yleensä perso ravulle.
Merran on kuitenkin asetuttava tasaiselle. Pohjanmuodot ovat jo tuttuja, sillä onhan niitä tullut itsekin muokattua. Sulo Keskisimonen on vienyt sopiviin kohtiin kiviä, tiiliä ja autonrenkaina pienille ravuille suojapaikoiksi. Melko pieniähän aikuisetkin ravut ovat. Alamittana pidetään kymmentä senttiä, vaikka Suomenennätysrapu on ollut 18,7 senttiä pitkä.
"Tämä on taitolaji, pitäisi olla pohjasauva, jolla pöhnälle löytäisi hyvän paikan. Ravustuksessakin on koko ajan paljon oppimista. Joka luulee jo tietävänsä kaiken, ei enää opi mitään", Keskisimonen tuumi samalla kun veteen humpsahti jälleen yksi pyydys.
Särki ja ahven on koettu hyviksi täkykaloiksi, mutta niidenkin pitäisi olla mieluiten tuoreita. Ahven tosin kelpaa myös pyytäjän omaan ruokapöytään.
Rapu ei ole alunperin pohjoissuomalainen laji, mutta se on levinnyt tehokkaasti jopa kylmään ja ylänköiseen Kuusamoon saakka. Taivalkosken Jokijärvellä rapu osasi sinne levitessään yllättää paikalliset täysin.
"Appiukko oli repinyt ensimmäisen rapunsa tongilla pois verkosta, koska ei ollut varma mikä se oli", Jussi Vesa muisteli.
Koko maassa ravustus jatkuu vielä lokakuun loppuun saakka, mutta Keskisimonen ja Vesa lopettelevat yleensä jo elokuun 20. päivä, jolloin saa aloittaa sorsastuksen. Vaikka he ovatkin innokkaita ravustajia parhaat eräelämykset tulevat metsästäessä.
"Parasta on istua makkaratulilla hirvijahdissa. Siellä saa kuunnella vääräleukaisia ukkoja", Jussi Vesa kertoi.
Hänelle oululainen riistapoliisi teki aikoinaan karhunpalveluksen, kun otti nuorukaiseen mukaan metsästelemään. "Nyt pitää tulla Tukholmasta saakka tänne hirvimetsälle."
Jussi Vesa asustelee virallisesti Tukholman lähellä, mutta viettää nykyisin melkein puoli vuotta vaimonsa kotitilalla Jokijärven rannalla. Sulo Keskisimonen puolestaan muutti Ruotsista Taivalkosken keskustaan jo 20 vuotta sitten, ja nyt hän on palannut asustamaan Jokijärven rantaa vakituisesti, koska maaseudulla aikakin kuluu paremmin.