Rautasormuksilla kerättiin välirauhan aikana kaikkiaan 1 700 kiloa kultaa. Varsinainen keräysaika kesti vajaan vuoden, huhtikuun 1940 alusta helmikuun 1941 loppuun. Tosin jälkikeruuta jatkui kevääseen saakka.
Toimittaja Olli Ihamäki on selvittänyt tämän niin sanotun ilmapuolustuskultakeräyksen vaiheet ja sormuskullan lopullisen kohtalon. Useaan eri lähteeseen ja haastatteluun perustuva Tarina rautasormuksesta lähetettiin Ylen puolen tunnin radio-ohjelmana jo joulukuussa 1987.
-- Keräyksen tuotolla piti lujittaa maanpuolustusta, mutta tuloksesta markkakaan ei mennyt lahjoittajien tahdonmukaiseen tarkoitukseen, painottaa Ihamäki.
Suomen lähihistoriaan liittyvä merkittävä tapahtumasarja painettiin määrätietoisesti pimentoon. Ihamäki kertoi tuoneensa rautasormusten tarinan peittely-yrityksistä huolimatta päivänvaloon, koska hän ei ollut saanut siihen tyydyttäviä vastauksia.
Rautasormuksen tarinaan liittyy muistelmia lukuisista erittäin salaisista kullankuljetuslennoista Suomesta Ruotsiin kesällä ja syksyllä 1944. Lennot veivät kultaomaisuuden pois maasta mahdollisen venäläismiehityksen pelossa.
Kultasormukset isänmaalle
Ajatuksen kultasormusten luovuttamiseksi isänmaalle esitti reservin vänrikki Jussi Lappi-Seppälä, joka julkaisi 25. lokakuuta 1939 Helsingin Sanomissa ja Uudessa Suomessa seuraavan kirjoituksen: -- Täällä kaukana kotoa, tuumin yöllä päivystävänä upseerina, isänmaan asiaa ja ehkä alkavia taloudellisia vaikeuksia. Ehdotan, että jokainen Suomen mies ja nainen, jolla on vasemman käden nimettömässään kultasormus, vaihtaisi sen teräksiseen sormukseen jonka saisi vastineeksi. Kultasormuksista saataisiin varmasti kokoon kymmeniä miljoonia maanpuolustukseen.
Hanke sai tuulta, ja kultakeräys pantiin alulle vuoden 1940 kevättalvella.
Sensuuri puuttui peliin
Isänmaalliset suomalaiset osallistuivat sormuskultakeräykseen innokkaasti. Sormuskulta päätyi Suomen Pankin holviin ja osa sen tuotosta puolustusministeriölle. Kullan käyttäminen asehankintojen maksuvälineenä ei syystä tai toisesta onnistunut.
Suomi joutui uudelleen sotaan kesäkuussa 1941, ja kulta poltti sormia. Sensuuri päätti poliittisista syistä vaieta sormuskullasta, jota säilytettiin Suomen Pankin holvissa. Kansalta kerätty aarre muistettiin taas kesällä 1944. Asia nousi valtioneuvostossa päivänvaloon, kun venäläisten suurhyökkäys jyrisytti maankamaraa Kannaksella. Kulta kuljetettiin salaisilla lennoilla Ruotsiin. Kuriirina toimi ulkoministeri Henrik Ramsayn sihteeri Anders Cegergranz.
Rahaa viljan ostoon
Suomen Pankki ehdotti syksyllä 1945 valtioneuvostolle, että Tukholmassa oleva kulta myytäisiin sille valuuttavarannon kartuttamiseksi. Valtioneuvosto hyväksyi ehdotuksen lokakuun lopulla ja sai vastineeksi noin 140 silloista miljoonaa markkaa.
Suomen Pankki puolestaan myi suurimman osan kulta-aarteesta Ruotsin valtionpankille. Pankki rahoitti ilmoituksensa mukaan saamillaan noin 4 miljoonalla kruunulla kansanhuollolle tärkeiden tarvikkeiden, etupäässä viljan, ostoa.