Rau­ta­ruu­kin yksikön sul­ke­mi­nen vie Ka­la­joel­ta 58 työ­paik­kaa

Teräsyhtiö Rautaruukki sulkee Kalajoen yksikkönsä, jonka henkilöstöstä suurin osa on ollut lomautettuna jo helmikuusta asti.

Teräsyhtiö Rautaruukki sulkee Kalajoen yksikkönsä, jonka henkilöstöstä suurin osa on ollut lomautettuna jo helmikuusta asti. Tiistaina päättyneiden yt-neuvottelujen piirissä oli yhteensä 62 työntekijää, joista 58 menettää työnsä.
Muutamia ihmisiä on työllistynyt Ruukin muille toimipaikoille ja osa siirtyy eläkkeelle. Irtisanomiset toteutetaan pääosin tämän vuoden aikana, Rautaruukki kertoi tiedotteessaan.

Johtaja Tommi Matomäen mukaan Kalajoen yksikön tuotannolle yritettiin löytää erilaisia jatkomahdollisuuksia, mutta vaikeassa suhdannetilanteessa päädyttiin sen sulkemiseen.

Rautaruukki käy parhaillaan yt-neuvotteluja myös Peräseinäjoella, ja Ylivieskassa henkilöstöä on ollut lomautettuna heikon markkinatilanteen takia.

Ilmoita asiavirheestä