Sanomalehtien Paikkoja avoinna -palstalla sitä ei sentään ole ollut. Mutta jonkinlainen haku on jo pitkään ollut päällä Euroopan johtavan poliitikon jakkaralle.
Nyt näyttäisi siltä, että paikka täyttyisi luontevimmalla mahdollisella tavalla. EU:n suurimman ja taloudellisesti väkevimmän maan Saksan liittokansleri Angela Merkel jo jonkin aikaa osoittanut vahvan johtajuuden merkkejä. Nyt ote näyttää kiristyvän vielä pykälällä entisestä.
Tuorein esimerkki on Kreikan kriisin hoito. Merkel runnoi läpi Saksan tahdon, jonka mukaan Kreikka ei pääse pälkähästä ilman omia ponnisteluja. Kumppanimailta on toki luvassa apua, mutta sen hinta on korkea. Kreikassa Merkel ristittiin vampyyriksi, verenimijäksi.
Angela Merkel ei ole esiintymisissään mikään kansanvillitsijä. Hänen monotoninen äänensä sopisi paremmin yliopistokateederille, mutta poliittisen shakin pelaajana itäsaksalaisen pastorin tytär on luonnonlahjakkuus. Merkel osaa luovia, lypsää ja tehdä kompromisseja. Helmut Kohlia sanottiin puhdasveriseksi poliittiseksi eläimeksi. Merkel on Kohlin opetuslapsi.
Kaikki eivät ole ihastuneita Merkelin voimannäyttöihin. Häntä on syytetty siitä, että saksalaisen veronmaksajan etu menee Euroopan yhteisen edun edelle. Vertailukohdaksi on otettu Margaret Thatcher, joka ajoi häikäilemättä Britannian etuja.
Tietenkin voidaan sanoa, että euron vakauden vaaliminen on koko EU:n etu. Tärkeämpää tässä yhteydessä on kuitenkin se, ettei saksalaisten huoli kukkarossa olevien setelien ostovoimasta aiheuta poliittisia seuraamuksia. Inflaation pelko on Saksassa Weimarin tasavallan jäljiltä voimakkaampi kuin missään muussa maassa.
Merkel on rautarouva kansainvälisissä ympyröissä. Kotimaan politiikassa hänen asemansa ei ole lähellekään yhtä vahva. Omassa kristillisdemokraattisessa puolueeseen hän on toki noussut kiistattomaksi johtajaksi, mutta hallituspöydässä on vaikeampaa.
Ensimmäiset neljä liittokanslerivuotta Merkel johti suurta hallituskoalitiota, jossa kristillisdemokraattien kumppanina oli sosiaalidemokraattinen puolue. Viime syyskuun vaalien jälkeen hallituskumppaniksi vaihtui liberaalinen FDP.
CDU:n ja FDP:n porvarihallituksen piti olla varsinainen unelmatiimi. Arki on osoittautunut ihan muuksi. FDP:n johtaja, kunnianhimoinen ulkoministeri Guido Westerwelle on ollut hankala kumppani. Milloin on riidelty veroleikkauksista, milloin terveydenhoitouudistuksesta. Merkel on saanut tahtonsa läpi helpommin Brysselissä kuin Berliinissä.
Angela Merkelin asemaa pönkittää kuitenkin se, että Westerwelle on saksalaisäänestäjien silmissä syyllinen hallitustyöskentelyn kompurointiin. Oman puolueensa toisinajattelijat Merkel on pannut aika päiviä sitten kuriin. Sama näyttää olevan edessä ministerijoukkueessa.
Merkel aloitti politikoinnin vasta 35-vuotiaana, kun Berliinin muuri murtui. Voi olla, että DDR-tausta auttaa häntä näkemään erilaisia vaihtoehtoja muita avarammin, kun tietynlainen politiikantekotapa ei ole iskostunut selkäytimeen.
Ulkopoliittiset voitot ovat tuoneet Angela Merkelille valtiomiesmäisyyden sädekehän, mistä on varaa ammentaa myös kotimaanpolitiikan köydenvetoihin. Jos FDP:lle ei yhteistyö maistu, saattaa Merkel suunnata katseensa seuraavaksi vihreiden suuntaan.
seppo.ylonen@kaleva.fi