Ahjo ja alasin, takovasara ja pätkä rautaa; eipä sitä kätevä mies paljon muuta tarvitsekaan.
Sauli Kivikunnaksen autotallissa on ajoneuvo saanut tehdä tilaa sepän vehkeille. Mies, joka tutkii VTT:llä työkseen teollisuuden automaatio- ja informaatiojärjestelmiä, muuttuu vapaa-ajallaan raudan kesyttäjäksi.
"Abstrakti työ, konkreettiset huvit", tiivistää Kivikunnas harrastuksensa. Kotipajan ovella tervehtii tulijoita kunnioitusta herättävä möhkäle: 130-kiloinen Lokomon alasin. Sen päällä metalli taatusti taipuu haluttuun muotoon.
"Aika sopivan kokoinen", myhäilee Kivikunnas, vaikka myöntää, että kevyemmälläkin tulisi toimeen. Tolkun kokoisesta alasimesta on kuitenkin ollut hyötyä, koska pienessä pajassa on tehty pari tosi mittavaa puhdetyötä.
Kivikunnas nimeää merkittävimmiksi valmisteikseen metsäkärryn ja "maailmanluokan" grillin. Jälkimmäisestä tekee globaalisarjalaisen paitsi koko, myös näkö. Kivikunnas kertoo, että kesämökille sijoitetussa grillissä on kaikki, mitä ruuanvalmistaja voi kuvitella tarvitsevansa.
Kotitarveseppä Kivikunnaksesta tuli kansalaisopiston takomiskurssilla vuonna 1992. Ensi töikseen mies takoi puukkoja suorasta metallista tuppeen asti, mutta isompien rautojen pakottaminen alkoi kiinnostaa aika pian.
Hiljattain metalliharrastus on laajentunut hitsauspuolelle, mutta perinteinen takominen on Kivikunnaksen mukaan edelleen homman juju.
Kivikunnaksen tallissa on taivuteltu vuosien mittaan eräskin tarve-esine kotiväen ja tuttavien iloksi. Paja tunnetaan Taskilan Taidetakomona, mutta ainoastaan sisäpiireissä.
"Mitään en valmista tilauksesta, eikä tästä koskaan ole tarkoitus tehdä minkäänlaista liiketoimintaa", Kivikunnas sanoo tiukasti. Kohta lausunto hieman pehmenee: "Tai eihän sitä ikinä tiedä."
Sepän mukaan homma pysyy sopivassa mittakaavassa jo olosuhteiden pakosta. Nykyiseen pajaan ei juuri enempää sovi, eikä Kivikunnas suunnittele isompaa rakentavansa. Myös talvi rajoittaa harrastusta, koska nestekaasuahjon loimussa eivät varpaat pysy sulina.
"Tähän aikaan vuodesta sohvan nurkka on usein kutsuvampi kuin paja. Kesällä täällä vierähtää enemmänkin aikaa", Kivikunnas sanoo.
Hänen mukaansa harrastus on hajautettu. Kivikunnas takoo talvisin paitsi kotipajassaan, edelleen myös kansalaisopiston kurssilla. Kotiväki saa kuunnella vasaran kalketta myös kesämökillä, siellä Sauli Kivikunnas pääsee aitoon seppäfiilikseen hiiliahjon äärellä.
Käsillä tekemisen viehätys on aina ollut vahva, Kivikunnas sanoo. Metallitöissä kiehtoo esineen muodon ja toimivuuden yhteensaattaminen. Ja mitä haastavampi työ, sitä tiukemmin homma nappaa; esimerkiksi kirveen terän valmistaminen ja silmän lyöminen siihen on vaikeimpia, mutta mielenkiintoisimpia sepän töitä.
"Suunnitteluvaihe on myös mielenkiintoinen. En tosin piirtele kuvia, vaan teen mielikuvaharjoituksia", hän kertoo.
Kivikunnas kertoo valmistavansa esineet lähes poikkeuksetta romuraudasta; mitä mistäkin saa kerättyä. Esimerkiksi Kivikunnas kaivaa esiin ruostuneen ratakiskonaulan.
"Tästä syntyy suomalainen Leatherman. Monitoimityökalu, missä on veitsi, korkinavaaja ja selänraaputin itikan pistoja varten", Kivikunnas virnistää.
Risto Rasila
Mies ja alasin. Sisäpiirit tuntevat Sauli Kivikunnaksen pajan nimellä Taskilan taidetakomo.