YK:n on jo aikakin ryhtyä rauhoittamaan Darfuria. Suomi voi nyt tyytyä antamaan taustatukea YK:n toistaiseksi suurimmalle rauhanturvahankkeelle.
Jo vuodesta 2003 jatkuneissa Sudanin läntisen maakunnan Darfurin levottomuuksissa on tapettu ainakin 200 000 ihmistä. Runsaat kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut lähtemään kotiseudultaan karkuun väkivaltaa tai sen uhkaa. Suuri osa heistä elää ankeissa oloissa pakolaisleireillä.
Inhimillisesti katsoen olikin jo korkea aika, että Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto sai pitkän kiistelyn jälkeen vihdoin keskiviikkona aikaan päätöslauselman Darfuriin lähetettävistä rauhanturvajoukoista. Operaatioita on polkaistu pystyyn monesti paljon nopeammin ja pienemmin perustein.
Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Darfur-päätöstä vetkuteltiin, koska alue on kaukana ja koska suurvalloilla ei ole siellä selkeitä intressejä. Viivyttelyssä unohdettiin se, että Darfur on ollut ääri-islamilaisen terrorismin kasvualusta. Samalla tavalla 1990-luvulla viivyteltiin Ruandassa, johon valtaisat mittasuhteet saaneeseen verenvuodatukseen ei puututtu silloin kun olisi pitänyt.
Ulkopuolisten on ollut vaikea hahmottaa, mistä etnisistä ja uskonnollisista syistä johtuvissa kahakoissa on ollut kysymys. Se ei olisi antanut oikeutta viivyttää rauhanturvaoperaatiota näin pitkään, sillä vaikka verenvuodatuksen syyt ovat jääneet hämäriksi, sen jäljet ovat olleet selvästi nähtävissä jo pitkään.
Valtava operaatio asettaa aivan uuden kokoluokan haasteen YK:n kyvylle rauhanturvaamisessa. Darfuriin on määrä lähettää peräti 26 000 rauhanturvaajaa. Maailmanjärjestöllä on parhaillaankin Afrikassa menossa suurimittainen Kongon operaatio. Kun myös Libanon vaatii paljon rauhanturvaresursseja, YK joutuu lujille. Sekään ei anna YK:lle ja sen jäsenmaille oikeutta jättää hoitamatta Darfurin kaltaista inhimillisen hädän kasaumaa.
Alueella on jo 7 000 Afrikan unionin sotilasta ehkäisemässä aseellisten ryhmien yhteenottoja, mutta määrä ei riitä. Unioni lähettää vielä kolmisen tuhatta sotilasta lisää, ja sen joukot sulautetaan vuoden loppuun mennessä YK:n operaatioon. Loput 16 000 sotilasta tulevat pääosin Aasian maista, etenkin Intiasta ja Pakistanista sekä Indonesiasta. Myös Ranska, Tanska ja Australia ovat ilmoittautuneet halukkuutensa osallistua.
Rauhanturvan perinteinen suurvalta Suomi jää tällä kerralla joko kokonaan pois tai antaa operaatioon mahdollisesti taustatukea huoltotehtävissä. Lisäksi Suomi voi pääministeri Matti Vanhasen mukaan auttaa Sudanista Tshadiin ja Keski-Afrikan tasavaltaan paenneita. Sekin on arvokasta työtä. EU:n nopean toiminnan joukoissa voi jokunen suomalaissotilaskin osallistua vuodenvaihteen jälkeen varsinaisiin turvatehtäviin.
Osallistumisen asteesta on jo esitetty erilaisia näkemyksiä, ja asiasta tultaneen vielä kiistelemään. Keskustelu onkin paikallaan. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen haluaa Suomen harkitsevan vakavasti rauhanturvaajien lähettämistä Darfuriin. Myös EU:n erityisedustajana Sudanissa aiemmin toiminut kansanedustaja Pekka Haavisto haluaisi Suomen mukaan Sudanin YK-joukkoihin.
Pääministeri Vanhasen arvio Suomen resurssipulasta on kuitenkin ilmeisen perusteltu. Resurssipula tarkoittaa myös sitä, ettei Suomella ole rahkeita lisätä osallistumistaan Afganistanin ISAF-operaatioon, jossa riskit ovat tavanomaisia operaatioita suuremmat. Suomi on jo monessa YK:n tehtävässä mukana. Pienen valtion ei kannata hajottaa voimiaan joka suuntaan.