Rau­han­tur­va­lais­ta kiis­te­lyä

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä jatkossakin suomalaisten sotilaiden lähettämisestä voimankäyttöä vaativiin rauhanturvaamistehtäviin ulkomaille on päätettävä eduskunnassa.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä jatkossakin suomalaisten sotilaiden lähettämisestä voimankäyttöä vaativiin rauhanturvaamistehtäviin ulkomaille on päätettävä eduskunnassa.

Tuomioja tyrmäsi eduskunnassa keskiviikkona käydyssä selontekokeskustelussa puheet, että sotilaille annettaisiin avoin valtakirja voimankäyttöön.

Keskustan Seppo Lahtelan mielestä eduskunnan tehtävänä olisi päättää, mihin rauhanturvaamistehtäviin mennään ja sotilaat siellä päättäkööt, millaista voimaa kulloinkin tarvitaan.

Kansanedustajat saivat hallitukselta selonteon suomalaisten osallistumisesta EU:n ensimmäiseen sotilaalliseen kriisinhallintaoperaation.

Sotilaiden voimankäyttövaltuudet ovat Concordian Makedoniassa perinteistä rauhanturvaamista laajemmat, mikä edellyttää eduskunnan käsittelyn.

Tasavallan presidentti päätti jo maaliskuun puolessa välissä Suomen osallistumisesta. Kansanedustajien vaalitauon johdosta hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta päätti hakea eduskunnan siunauksen myöhemmin.

Kokoomuksen Olli Nepponen kummeksui, miksi selonteko tuodaan vasta nyt eduskunnan käsittelyyn. Yksikään kansanedustajista ei kyseenalaistanut sotilaille annettuja laajempia voimankäyttövaltuuksia Makedoniassa.

Nepposen mukaan normaalia laajemmat valtuudet ovat tarpeen Makedoniassa. Hän kertoi, että alueella on tapahtunut rauhanturvaajiin kohdistuneita väkivallantekoja.



EU:n valtuutuksella
operaatioihin?


Nepponen vaati rauhanturvalakia muutettavaksi, jotta suomalaiset rauhanturvaajat voisivat osallistua EU:n valtuuksilla kriisinhallintaoperaatioihin. Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä viritti aiheesta keskustelua jo keskiviikon Turun Sanomissa.

"Suomen on mielestäni joka tapauksessa voitava osallistua sellaiseenkin EU:n kriisinhallintaoperaatioon, jolla ei jostain syystä ole YK:n, sen erityisjärjestön tai Etyj:n mandaattia. Muuten yhdenkin YK:n turvallisuusneuvoston jäsenen vastustus voi rajata meidät ulos koko EU:n kannalta tärkeästä operaatiosta, Itälä linjasi.

SDP:n Antero Kekkonen yhtyi näkemykseen, että rauhanturvaamisen osalta tilanteet ovat muuttuneet entistä väkivaltaisimmiksi. Hän arvioi, että rauhanturvalakia on ryhdyttävä käsittelemään uudella tavalla. Samoilla linjoilla oli myös keskustan Maija-Liisa Lindqvist. Kumpikaan ei ottanut kantaa, miten lakia pitäisi uudistaa.


Laakso vastustaa
lain muutosta


Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jaakko Laakso (vas.) vastustaa lain muutosta, joka johtaisi rauhanturvaajien voimankäyttövaltuuksien lisäämiseen. Laakson mielestä se merkitsisi Suomen osallistumista niin sanottuihin rauhaanpakottamiseen ja sopeutumista Nato-johtoisten operaatioiden vaatimuksiin.

"Se merkitsisi sitä, että suomalaisia tulisi tulevaisuudessa kotiin kuuluisissa sinkkiarkuissa", Laakso maalaili.



Tuomiojalla ja Itälällä
erilaiset tulkinnat


Vihreiden Tuija Brax penäsi Tuomiojalta kaksi kertaa mielipidettä rauhanturvalain muutokseen. "Kuinka kiireisellä aikataululla valtioneuvosto aikoo määrittää kantansa siihen, vaatiiko konventin esitys, jos siitä tulee EU:n perustuslaki, myös meidän rauhanturvaamislakimme muuttamista?"

Tuomiojan mukaan perustuslakiesityksessä ei ole sellaisenaan mitään, joka edellyttäisi, että Suomi muuttaa omaa lainsäädäntöään.

Itälällä oli lehtikirjoituksessaan toisenlainen näkemys. Rauhanturvalakia on Itälän mukaan muutettava mikäli Suomi menee EU:n puolustusytimeen.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) vaikeni keskiviikkona käydyssä keskustelussa. Heinäkuussa Kääriäinen tyrmäsi selkein sanoin väitteet, että rauhanturvalain muuttaminen olisi vireissä.

"Peruslinjana on se, että mandaatin pitää tulla YK:lta tai Etyj:ltä ja toinen kova rajoite on, ettei Suomi osallistu rauhanpakottamiseen. Nämä peruslinjat ovat kestäviä", Kääriäinen vakuutti.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä