Hallituksessa tekeillä olevaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa varten on tehty ja tehdään vielä monenlaisia selvityksiä. Yhtä asiaa on kuitenkin karteltu nostamasta kunnolla pöydälle. Kyse on rauhanturvalain sisällön ajanmukaistamisen tarpeellisuudesta.
Väistelemällä asiaa ei voida enää pitkään ohittaa. EU:ssa tapahtuvat muutokset ajavat meidät selkä seinää vasten. Riippumatta selonteosta nykyinen jäykkä rauhanturvalaki tulee ongelmalliseksi.
Madridin pommi-iskujen seurauksena EU:lle hyväksyttiin solidaarisuuslauseke. Myös Suomi on sitoutunut lausekkeen tarkoittamaan avunantoon terroristihyökkäyksen tai sen uhan kohteeksi joutuneelle EU-maalle. Tämä voi tarkoittaa myös sotilaallisen avun antamista.
Hyväksymistä vailla oleva perustuslaki syventää turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä sekä laajentaa kriisinhallintatoimintaa. Suunnitelma EU:n nopean toiminnan joukkojen perustamisesta on edennyt, ja päätöksiä saattaa olla luvassa vielä Irlannin puheenjohtajakaudella. Tällöin Suomenkin pitää tehdä poliittinen päätös osallistumisestaan näihin maailman kriisipesäkkeisiin lähetettäviin joukkoihin mahdollisesti jo kesällä.
Nykyinen laki sallii Suomen mukaan menon vain rauhanturvaoperaatioihin, joilla on YK:n, sen erityisjärjestön tai Etyjin mandaatti. Suomen olisi nykyisten EU-sitoumustensa perusteella voitava osallistua myös EU-johtoiseen kriisinhallintaoperaatioon.
Siksi lakia on syytä selkiyttää ja kirjata siihen osallistumismahdollisuus myös EU:n omiin operaatioihin. Rauhanturvalain nostattamat tunnekuohut ja mahdolliset poliittiseen poteroon jäämiset eivät saisi hämärtää realistista asian käsittelyä.
Maailma, sen kriisit ja keinot niiden ratkaisemiseksi ovat nyt täysin toisenlaiset kuin lakia laadittaessa. Jos mitään ei tehdä, Suomi ei pysty täysipainoisesti lunastamaan tiukan paikan tullen sitoumuksiaan. Euroopassa Suomen on jatkossa myös entistä vaikeampaa ja kyseenalaisempaa poimia vain rusinat pullasta.
Rauhanturvalain muuttamisesta oli jo selvän enemmistön kanta kansanedustaja Aulis Ranta-Muotion johtamassa turvallisuusympäristön muutoksia selvittäneessä parlamentaarisessa työryhmässä. Loppuraportissa muutoslinja vesittyi löysäksi kompromissiksi vasemmistoliiton Outi Ojalan jyrkän vastustuksen vuoksi.
Demokratiassa vähemmistö taipuu enemmistön tahtoon. Nyt enemmistö kyykistyi kompromissiin. Raporttiin kirjoitettiin vain suositus, että tulisi selvittää Suomen osallistumista EU:n omiin kriisinhallintaoperaatioihin. Enemmistö oli valmis suoraan esittämään lain muuttamista.
Kompromissiin vaikutti taustalla tieto siitä, että presidentti Tarja Halonen vastustaa rauhanturvalain muuttamista. Presidentin kerrotaan olevan valmis hyväksymään EU-mandaatin vain erillislain säätämisen kautta.
Eduskunnassa vasemmistoliitto ja vihreät taas älähtävät yleensä heti, kun puheissa vähänkin sivutaan rauhanturvalakia. Keskustassa, SDP:ssä ja kokoomuksessa osa myöntää, että Suomi joutuu pikaisestikin muuttamaan rauhanturvalakia voidakseen osallistua niihin EU-operaatioihin, joihin ei ole saatu YK:n valtuutusta.
Näihin operaatioihin mukaan meno toki hoituu tarvittaessa erillislain kauttakin, mutta mitä järkeä on tehdä kiemurajärjestelmä pelkän mandaatin vuoksi? Eduskunta on joka tapauksessa aina se viimeinen lukko, kun päätetään, mihin suomalaiset lähtevät mukaan. Mandaatin laajentamisen jälkeenkin eduskunnan toimivalta säilyy ja sen pitää säilyä. Eikä lain ajanmukaistaminen vielä vie meitä mukaan yhteenkään operaatioon. Suomi päättää osallistumisestaan nyt ja myös jatkossa aina erikseen.
Syitä siihen, ettei kissaa nosteta reippaasti pöydälle on useita. Rauhanturvalaki on paitsi tunneherkkä myös poliittisesti herkkä asia. Keskustelu menee helposti kiistelyksi siitä, että joku olisi valmis lähettämään suomalaisia rauhanturvaajia vaarallisimpiin operaatioihin, joista kotiin voidaan tulla myös sinkkiarkuissa.
On totta, että laki on pitänyt suomalaiset pois pahimmista aseellisista melskeistä. Sellaisiin rauhanturvaajiamme ei tule jatkossakaan lähettää. Suomalaisilla ei ole mitään syytä eikä tarvetta mennä mukaan kovimpiin operaatioihin tai sotilaalliseen rauhaan pakottamiseen. Tältä osin lakia ei tarvitse löysentää.
Toisaalta on hyvä muistaa, että myös nykyisissä kriisinhallintaoperaatioissa on vaaransa. Rajoitettu voimankäyttö jättää paljon tulkinnanvaraa. Rajanveto erilaisten operaatioiden välillä on vaikeaa. Myös itse operaatiot voivat ajan mittaan muuttaa luonnettaan. Sotilaat sanovat, että meillä on ollut varjelus mukana jo nyt. Onneksi.
Syy, miksi rauhanturvalaki pitää uskaltaa nostaa pöydälle on se, että hallituksen ulkopolitiikan linjaa kirkastetaan sikäli selkeäksi, ettei Suomelle pelkkien lakipykälien vuoksi tule unionissa vääränlaista leimaa. Kehitetäänhän EU:n kriisinhallintavalmiutta nyt Suomen ja Ruotsin yhteisaloitteen pohjalta.
Valtionjohdon, presidentti Tarja Halosen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan, epäilevä ja YK:ta korostava asenne selittänee hallituksen hitaan liikkeelle lähdön.
Pääministeri Matti Vanhanen piti pari viikkoa sitten selkeän ja vahvasanaisen puheen kansainvälistymisen ja kansainvälisen yhteistyön puolesta. Hän teki myös tyhjäksi epäilyt, ettei Suomi olisi sitoutunut riittävän vahvasti EU-yhteistyöhön.
Vanhanen puhui myös lämpimästi osallistumisesta kansainväliseen kriisinhallintaan. Jo aiemmin hän on väläyttänyt rauhanturvalain muutostarvetta ja ilmaissut Suomen halun olla mukana EU-vetoisen kriisinhallinnan kehittämisessä.
Ehkä Vanhanen tarttuu härkää sarvista myös rauhanturvalaissa. Ainakin sanoo selkeästi tarkistetaanko lakia vai ei. Ja jos ei, niin mikä on syy.