Norjan Nobel-komitea ei antanut rauhanpalkintoa kenellekään niistä ansioituneista henkilöistä, joiden nimet nousivat esille etukäteisarveluissa. Silti komitean ratkaisua on ensihämmästyksen jälkeen vaikea moittia. Sen sijaan sitä on helppo kehua.
Euroopan unioni on parin viime vuoden ajan näyttänyt lähinnä kriisien ja erimielisyyksien pesältä. Silti Eurooppaa ja EU:ta kannattaa nousta katsomaan vähän ylempää ja kääntää pää lähihistorian suuntaan: Euroopan yhteisön, myöhemmin unionin maat eivät ole käyneet keskinäisiä sotia.
EU ja sen edeltäjät ovat sen sijaan pitäneet tätä rauhantilaa yllä jo yli kuuden vuosikymmenen ajan. Kuten Nobel-komitea perusteluissaan muistutti, vuotta 1945 edeltävän seitsenkymmenvuotisen jakson aikana yksin Saksa ja Ranska kävivät kolme sotaa.
Nykyisen EU:n alueilla tuona aikana käytyjen sotien uhrit lasketaan kymmenissä miljoonissa. Aineelliset ja henkiset menetykset olivat mittaamattomia.
Euroopan unioni on myös vahvistanut demokratian ja oikeudenmukaisuuden etenemistä tällä vuosituhannella Itä-Euroopassa sekä 1980-luvulla Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa.
Kaikissa kolmessa kansanvalta oli ennen jäsenyyttä epävakaalla pohjalla. Kun EU näinä päivinä tekee Kreikkaa koskevia ratkaisuja, kyse on sielläkin myös muusta kuin vain taloudellisesta selviämisestä.
Norjan Nobel-komitea muisti sen, mikä monelta poliitikolta ja kansalaiselta EU:n sisälläkin unohtuu – ja tahallaan unohdetaan: Unioni on yhä rauhanhanke.
Kiistatta EU:sta koituu myös kovia kustannuksia. Edesmennyttä suomalaisdiplomaattia Antti Satulia mukaillen voi kuitenkin kysyä, kuinka paljon maksaa tunti sotaa ja kuinka paljon tunti rauhaa.