Heinäkuussa 1994 Helsingin Sanomat kertoi lyhyessä uutisessa armeijan kaapanneen vallan Gambiassa. Samoihin aikoihin kun Esko Aho esitteli Antti Chydeniusta Jacques Delorsille, Gambian armeija julisti ulkonaliikkumiskiellon, kielsi poliittiset puolueet ja sulki maan rajat.
Gambiassa armeija onnistui syrjäyttämään maata sen itsenäistymisestä saakka johtaneen presidentti Sir Dawda Jawaran. Senegalin diplomaattilähteiden mukaan Jawara pakeni pääkaupunki Banjulin satamassa olleeseen yhdysvaltalaisalukseen.
Aikalaislähteet arvioivat syynä olleen armeijan tyytymättömyyden maksamattomiin palkkoihin.
Samalla kaappaus tuhosi yhden Afrikan vanhimmista monipuoluedemokratioista. Media alistettiin hallituksen kontrolliin, ja ihmiset alkoivat varoa puheitaan. Myös ihmisoikeusrikkomuksia ja kuolemantuomioita on raportoitu. Kansainvälistä julkisuutta Jammeh sai uhatessaan katkaista pään maan kaikilta homoseksuaaleilta.
Nyt kaappauksesta on kulunut 20 vuotta ja presidentti Yahya Jammeh on edelleen vallassa. Pääkaupunki Banjulia koristavat kauhtuneet syntymäpäiväjulisteet ja maan korkein rakennelma 22.7. muistomerkki, Arch 22.
Šheikkiprofessoriksi itseään kutsuvan presidentin tukeminen esitetään jatkuvan edistyksen varmistamisena ja hänen äänestämisensä kansalaisvelvollisuutena.
Manner-Afrikan pienin valtio ei ole kuitenkaan diktatuureineen yksin. Brittiläisen the Economistin luokittelun mukaan noin joka toisessa Afrikan maassa on autoritäärinen hallinto.
Keski-Afrikan tai Egyptin vallankaappaukset tai Malin islamistit eivät ole olleet omiaan lisäämään vaikutelmaa maanosan demokratisoitumisesta. The Economistin arvio oli, että viime vuosina demokratisoitumiskehitys on pysähtynyt.
Vuoden 2012 lopussa maailman 51 autoritäärisestä valtiosta suunnilleen joka toinen sijaitsi Afrikassa. Vain Intian valtameressä sijaitseva Mauritius ylsi parhaaseen demokratialuokitukseen eli 25 kärkimaan joukkoon.
Silti Afrikassa on myös valopilkkuja. Kymmenkunta afrikkalaisvaltiota sijoittuu toiseksi parhaaseen eli vajaitten demokratioiden joukkoon, mihin tutkimusyksikkö laskee maat Portugalista Montenegroon.
Afrikkaa paljon kiertänyt ja seurannut Juha Vakkuri on pannut merkille muun muassa Beninin ja Ghanan edistysaskeleet demokratian tiellä. Toisaalta Economistin vertailussa Cap Verde, Etelä-Afrikka ja Botswana päihittävät sellaiset eurooppalaiset maat kuten Italian ja Kreikan.
Asiantuntijoiden avulla Economist seuraa viittä erilaista mittaria: vaaleja, kansalaisvapauksia, hallituksen toimintaa, poliittista osallistumista ja poliittista kulttuuria. Ykköstilaa pitää hallussaan Norja. Yllättävää on, etteivät demokratian mallimaat USA ja Britannia ole kymppikärjessä – molemmissa heikoimmaksi lenkiksi jää poliittisen osallistumisen suhteellinen alhaisuus.
Paikoin myös Afrikassa enemmistövaalitapa on suosinut tiettyjä puolueita. Toisaalta Namibia ja Mosambik ovat esimerkkejä maista, joissa jopa suhteellinen vaali on tuottanut kyseenalaisenkin kahden kolmasosan enemmistön yhdelle puolueelle.
Kolmoskategoriaan eli hybrideihin valtioihin on luokiteltu 37 maata, Ukrainasta Haitiin. Ne yhdistelevät demokraattisia menettelytapoja itsevaltiuteen. Toistakymmentä maista löytyy Afrikassa, kuten esimerkiksi Tansania tai Kenia.
Liberia on osoittanut merkittävää muutosta Afrikan ensimmäisen naispresidentin Ellen Johnson-Sirleafin johdolla. Tansaniassa on erillinen naiskiintiönsä parlamentissa, ja naisten edustuksellisuuteen liittyvää keskustelua on käyty erityisesti Malawissa.
Autoritääristen hallitusten osalta erityisen musta aukko löytyy Afrikan keskiosista linjalta Tsad–Keski-Afrikan tasavalta–Kongon demokraattinen tasavalta. Ne kaikki kuuluvat vertailumaiden kymmenen hännänhuipun joukkoon.
Gambian asemointi autoritääristen valtioiden listan puoliväliin ei ole sekään mairitteleva. Viime vuonna Yahya Jammeh erotutti maan brittiläisestä kansainyhteisöstä, joka oli arvostellut maan politiikkaa. Presidentin mukaan kyse on neokolonialistisesta järjestöstä.
Sanotaan, että Gambian rajat määriteltiin tykinkantaman päähän Gambia-joesta. Kolonialismin perintö näkyy siinä, että Gambia sijaitsee kokonaan ranskalaisvaikutteisen Senegalin sisässä. Epäilemättä vasta Alex Haleyn Juuret ja Gambiassa sijaitseva orjuusmuseo auttavat ymmärtämään koko tuhon. Silti demokratian puutetta ja diktatuuria ei voi enää selittää orjuudella.
Viime aikoina suhteellisen vähän julkisuudessa esiintynyt Jammeh valmistautuu nyt 20-vuotisjuhlallisuuksiin. Muun muassa 22.7. vallankumousta ylistävä laulu on tilattu.
Yhtäältä Afrikalla on perinne pitkään vallassa pysyneistä valtionpäämiehistä. Kamerunin Paul Biya on nykyisin maailman pisimpään hallinnut presidentti. Tämän saavuttaakseen vielä alle viisikymppisen Yammehin täytyisi hallita toiset kaksi vuosikymmentä. Toisaalta maanosassa on myös vallankaappausten perinne, joista Mauritanian 11 kaappausta itsenäisyyden aikana saattavat olla ennätys. Epäilemättä myös Gambia saattaa vielä yllättää.
Afrikalla on luonnonvaroja ja tulevaisuutta, mutta korruption kitkeminen ja avoimen yhteiskunnan rakentaminen ovat edelleen osoittautuneet vaikeiksi.
Kirjoittaja on politiikan tutkimuksen yliopistonlehtori.
Kolumni