Rau­hal­li­sin mielin lau­lu­kuo­roon

Jari Lipposella oli toisen kisapäivän pudotuskierrosten päätyttyä aurinkolasit silmillään. Vaikka Lipposen EM-kisatavoite ei täyttynyt, niin aurinkolasit olivat silmillä auringon, eivät pettymyksen vuoksi.

Jari Lipposella oli toisen kisapäivän pudotuskierrosten päätyttyä aurinkolasit silmillään. Vaikka Lipposen EM-kisatavoite ei täyttynyt, niin aurinkolasit olivat silmillä auringon, eivät pettymyksen vuoksi.

Lipposen ammunta oli pudotuskierroksilla aivan eri kuosissa kuin edellisen päivän karsintakierroksella. Kemiläinen pudotti ensin Luxemburgin Jeff Henckelsin pistein 167-151 ja Valko-Venäjän Anton Prilepovin 161-159.

Kolmannella kierroksella Lipponen johti Tanskan Dennis Bageria jo selvästi, mutta kolme viimeistä nuolta romutti suomalaisen tavoitteen kahdeksan joukkoon pääsemisestä. Kun Bager paukutti kolmella viimeisellä nuolella sarjan 10, 10, 9, niin Lipponen joutui tyytymään 7, 9, 7 -osumiin. Bager oli lopulta pisteen Lipposta parempi.

"Viimeinen ripaus puuttui, eikä tavoite toteutunut. Vaikka viimeisten nuolten aikana oli voimakas tuuli vasemmalta, niin kaikki oli kuitenkin ampujasta kiinni. Se ensimmäinen seiska oli vain vähän löysä laukaus", Lipponen tunnusti.

Ensimmäinen sarja huipputasoa

Normaalia pienemmällä liekillä kisoihin sytyttäytynyt Lipponen oli putoamisestaan huolimatta tyytyväinen ammuntaansa. Ensimmäisen sarjan tulos 167 on jo kovimman kärjen tasoa.

"Nyt viivalla oli aivan eri ampuja kuin eilen. Ensimmäisen kierroksen tulos osoitti, että taidot ovat tallella. Sain kunnon nousemaan koko ajan, mutta ehkä kisat tulivat aavistuksen liian aikaisin", Pohjan Jousen edustaja totesi.

Lipponen on luvannut pohtia syksyllä tarkemmin uransa jatkamista Ateenan olympialaisia kohti. Kun EM-kisa kääntyi lopulta plussan puolelle, niin lähtökohdat jatkamiselle ovat paljon helpommat.

"Kovat kansainväliset kilpailut ovat ehdoton edellytys menestymiselle. Jos kisojen kiertäminen onnistuu, niin miksei jatkossakin voisi kilpailla. Homma katsotaan kuitenkin syksyllä erikseen. Toki tämän ammunnan jälkeen on helpompi suunnitella tulevaisuutta", Lipponen väläytti vihreää valoa.

Muut tähtäinampujat saivat vain haaveilla finaalipaikoista. Antti Pietikäinen hävisi kaksinkamppailunsa Saksan Michael Frankenbergille 161-157.

Ison-Britannian Laurence Godfrey puolestaan oli liian kova pala Matti Hatavalle, joka missasi yhden nuolen kokonaan.

Kajaanin Jousen Pietikäinen ampui perusvarman 18 nuolta.

"Se oli liiankin perussuoritus. Sillä ei pärjää näissä karkeloissa. Karsinta meni niin hyvin kuin pitikin, eikä tämäkään suoritus ollut huono", Oulun yliopistossa geofysiikkaa opiskeleva Pietikäinen näki.

Naisten puolella Kaisa Suutari selvisi toiselle pudotuskierrokselle, mutta kadotti ammuntansa täysin.

Muiden suomalaisnaisten suoritukset hyytyivät ensimmäiseen vastustajaan.

Ilmoita asiavirheestä