Anni Rättyä pitää käsissään tulevan runokirjansa raakaversiota ja lukee antaumuksella runon toisensa perään. Hän eläytyy lausujan rooliinsa ja ilmehtii voimakkaasti. Tuon tuostakin hänen suupielensä levahtavat iloiseen hymyyn.
Runot ovat selvästi läheisiä hänelle - kuin pieniä lapsia, jotka hän on synnyttänyt. Kirjan nimikkoruno Valo taittuu pisaroissa pitää sisällä sanoman, joka sisältyy tämän ylivieskalaisen runoilijan teoksiin. Rättyä pyrkii ruokkimaan monenlaisia lukijoita, vaikka tässäkin kirjassa hengellisyys on vahvasti läsnä.
"Kun valo taittuu vesipisaroissa sateenkaaren väreiksi, se on merkki ihmiskunnalle, ettei toivoa saa hukuttaa. Kristityt ovat kuin pisaroita, jotka saavat evankeliumin, ilosanoman, valon ylhäältä päin. Ja se valo on hirveän rikas", Rättyä kuvailee viidennen runokirjansa otsikkoa.
Runoilija lähtee ajatuksesta, että toinen lukija tulkitsee runon toisella lailla. Sekään ei ole vääryys. Rättyän sanoissa toistuvat moniulotteisuus ja -tasoisuus.
"Runojen tarkoituksena on olla positiivisia, vaikka puhuttaisiin surusta tai kuolemasta. Toivottomuuteen ei pääty yksikään runo. Surukaan ei tule Jumalan sallimatta, ja kuolemankin voi kuvata kauniisti, sillä kristityillä se ei ole kammottava", Rättyä vakuuttaa.
Teemasta toiseen
Uusi kirja jakautuu useisiin osiin, joilla on eri teemat. Meri on kirjoittajalle läheinen, sillä hänellä oli mökki Kalajoella yli 30 vuoden ajan. Opettajamainen huolenpito korostuu muun muassa runossa, jossa hän kantaa huolta pienestä vilukosta, valkokukkaisesta rantakasvista. "Rakentaisinko sinulle suojan merituulta vastaan?" Rättyä kysyy.
Meressä hän näkee yhtymäkohtia lakeuteen. Sen vainioiden vihreässä meressä on sykkivä sydän, joki, jonka sykettä ihmiset huomaamatta seuraavat vuodenaikojen vaihtuessa. Kalajoki voi olla vuolas, ärjyvä, pelottava, mutta myös lempeä.
Kerrostalon seitsemännestä kerroksesta luontoa ja ihmisiä on hyvä tarkkailla ja seurata sitä, kun iltarusko tarttuu aamuruskon käteen. Rättyä elää tiukasti ajassa kiinni ja kantaa huolta lapsista, nuorista ja tulevaisuudesta.
Hän kuulee nuoren vihlovaa, sanatonta huutoa pimenevässä yössä. Jossakin äiti odottaa, vai odottaako sittenkään? Nykyään sekään ei ole itsestään selvää. Rättyä itse on 11-lapsisesta perheestä.
"Puhutaan lasten vapaasta kasvatuksesta, mutta johtuvatko ongelmat siitä, että vanhemmat ovat saaneet vapaan kasvatuksen", Rättyä miettii.
Rättyä kertoo myös sanojen merkityksestä ja voimasta. Hän haluaa, että hänen runonsa olisivat taitavia ja kannustavia, suloisia ja lohdullisia. Painetun sanan levittäminen on hänestä myös vastuullista, mikä pitää aina muistaa.
Hän vertaa elämää kirjaan, joka ei sekään avaudu etukäteen. Elämän hän tiivistää Jumalaan, joka hän avaa elämän ja lopulta sulkee sen. Elämän eri vaiheet tulevat Rättyän runoissa esille.
"Monta kertaa, kun ihminen on saavuttanut kaiken ja kaikki on hyvin, hän alkaa riutumaan", Rättyä tuumaa.
Rättyän runosuoni ei ole vuosien myötä hyytynyt, aivan kuten purokaan ei ole hänen runossaan: "Eihän puro jäädy. Se virtaa vuorelta ja sen vesi on sulaa kirkkautta."
Rättyän viides runokirja Valo taittuu pisaroissa on pitkän ajan hiomisen tulos. Ensimmäisen kerran runokirja meinasi päästä levitykseen vuonna 2000, mutta eri vaiheiden ja kustantajan vaihduttua kirja julkaistaan 3. huhtikuuta. Sen julkaisee Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry ja kustantaa Kirjapaja.