Rattijuopumuksen tuomitsevat lähes kaikki suomalaiset ja sitä pidetään hyvästä syystä yhtenä liikenteemme ongelmista.
Yleisestä paheksunnasta huolimatta alkoholin vaikutuksen alaisena auton rattiin edelleen noustaan.
Ehkäisykeinoksi on esitetty muun muassa rangaistuskäytännön kiristämistä nykyisestä. Myös rattijuopumisrajan laskemisella nykyisestä 0,5 promillesta 0,2 promilleen on ollut kannatusta.
Etenkin jälkimmäinen keino tuntuu nauttivan kannatusta. Sitä on tosin arvosteltu siitä, että se sitoisi turhaan poliisin voimavaroja liikenteessä todella vaarallisessa kaasussa ajavien kuskien valvonnasta ja tekisi monesta tavallisesta ja asiansa hyvin hoitamaan pyrkivästä kansalaisesta rattijuopon vahingossa.
Promillerajan laskua kannatettaessa on usein viitattu Ruotsista saatuihin hyviin kokemuksiin.
Samalla on unohdettu sopivasti, että esimerkiksi Englannissa rattijuopumusraja on 0,8 promillea ja se, että siitä huolimatta Englannin liikenneturvallisuustilanne on parempi kuin Suomessa.
Turun yliopistossa Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan tilauksesta juuri valmistunut tutkimus tuo esiin mielenkiintoista taustatietoa suomalaisesta rattojuopumuksesta ja käy hyvin jatkokeskustelun pohjaksi.
Tutkimusryhmän vetäjän, liikennepsykologian (emeritus) professorin Esko Keskisen mukaan kuolemaan johtaneeseen liikenneonnettomuuteen joutuneet rattijuopot ovat joukkona taustaltaan moniongelmaisia, joilla runsas alkoholinkäyttö muodostaa keskeisen ongelman ja rattijuopumukset ovat pikemminkin sen seurausta.
Ensisijainen huomio olisikin Keskisen mukaan keskitettävä alkoholiongelman hoitoon. Myös ihmissuhde- ja muut elämän ongelmat sekä työttömyys liittyvät usein samoihin henkilöihin.
Tutkimuksessa todetaan, että peräti 85 prosenttia kuolinonnettomuuden viime vuonna aiheuttaneista rattijuopoista ylitti törkeän 1,2 promillen rajan.
Lisäksi kuljettajien ikä on vanhenemaan päin. Viime vuonna puolet rattijuopoista oli yli 40-vuotiaita.
Vaarallisinta rattijuopumus on rattijuopolle itselleen ja hänen kyydissään oleville.
Kaikista maantieliikenteen alkoholionnettomuuksien uhreista vain kahdeksan prosenttia menehtyi muualla kuin rattijuopon ajoneuvossa. Tyypillistä oli myös rattijuopon ylinopeus.
Kuolinonnettomuuksilla arvioituna rattijuopumustilanne on pysynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana ennallaan: Joka neljännen kuolinonnettomuuden aiheuttaa rattijuoppo.
Vaikka rattijuopon aiheuttamissa yhteentörmäyksissä kuolleista 84 prosenttia menehtyi aiheuttajan ajoneuvossa, se ei erityisesti lohduta niitä 16 prosenttia, joiden kohtalona oli olla siinä toisessa ajoneuvossa, johon rattijuoppo törmäsi.
Sama koskee luonnollisesti niitä jalankulkijoita tai pyöräilijöitä, jotka joutuvat rattijuoppojen uhreiksi olkoonkin että niitä on kokonaisuuden kannalta hyvin vähän, eli keskimäärin kaksi henkeä vuodessa.
Rattijuopon autossa ei yleensä käytetä turvavyötä. Törmäyksen kohteeksi joutuneilla kuljettajilla ja matkustajilla turvavyön käyttö ja rajoitusten mukainen ajo sen sijaan lisäsivät heidän selviytymismahdollisuuksiaan.
Tutkimuksessa päätellään myös, että törmäysturvallisemmat ajoneuvot edistäisivät sekä rattijuopon että vastapuolen autossa kuolemalta selviämistä ja todetaan, että myös alkolukko voisi olla tehokas keino parantaa tilannetta.
Aihe on joka tapauksessa juuri nyt ajankohtainen, sillä rattijuoppojen kuolinonnettomuudet keskittyvät kesäaikaan. Viime vuonna huhti-syyskuussa niistä tapahtui 82 prosenttia. Jokaisen paras ohje onkin vanha perussääntö: Jos otat, et aja. Jos ajat, et ota.