”Missä Matu on?”
Hanna Sonninen nosti päätään asfaltilta. Hänen pyöränsä oli kaatunut viereen, mutta Matleenan pyörää saati tyttöä itseään ei näkynyt missään.
Jalkaan sattui.
Sitten Hannan katse tavoitti kauempana makaavan pikkusiskon.
”Aattelin, että kohta Matu nousee ylös.”
Matleena ei kuitenkaan noussut. Mitään ei ollut tehtävissä hänen pelastamisekseen.
Hanna ei muista, kumpi heistä oli ajanut edellä. Hän ei muista kuulleensa autoa, joka oli ilmestynyt heidän peräänsä. Ei muista törmäystä, kun hän ja Matleena jäivät sen alle.
Kuskin veressä oli 2,58 promillea alkoholia.
Käräjäoikeus tuomitsi autoa kuljettaneen 52-vuotiaan naisen 2 vuodeksi ja 7 kuukaudeksi vankeuteen. Hän valitti tuomiostaan hovioikeuteen, joka alensi rangaistusta viidellä kuukaudella. Nainen kertoi hovioikeudessa saaneensa aiemminkin rattijuopumustuomion.