Lähi-idässä on - jälleen kerran - eletty ratkaisevia hetkiä. Aiemmat mahdollisuudet rauhaan Israelin ja palestiinalaisten kesken ovat tulleet ja menneet jättäen jälkeensä vain entistäkin enemmän väkivaltaa ja turhautumista.
Nyt tähän vaikeaan peliin on heittäytynyt mukaan koko arvovallallaan myös Yhdysvaltain presidentti George W. Bush, ja tuloksilla mitataan pitkälti koko hänen ulkopoliittisen linjansa onnistumista. Lähi-idän rauhanprosessin saaminen uskottaville raiteille olisi hänelle todella suuri meriitti ja veisi paljon hampaita esimerkiksi Irakin sodan jälkikäteiseltä arvostelulta.
Tuoreeltaan Bush näytti saavuttavan selvää menestystä kierroksellaan Egyptissä ja Jordaniassa ja tapaamisissaan alueen johtajien kanssa. Hän on onnistunut kiertämään kaksi estettä, joihin hänen edeltäjänsä Bill Clinton kompastui.
Ensinnäkin Palestiinan presidentti Jasser Arafat on syrjäytetty neuvottelukumppanina ja tilalle on nostettu uusi pääministeri Mahmoud Abbas. Näin on taitavasti poistettu näyttämöltä Arafatin kiistanalainen hahmo. Toiseksi Bush pystyy uskottavasti painostamaan Israelia tekemään, mitä sen välttämättä pitää tehdä rauhansuunnitelman edistämiseksi. Itsenäisen Palestiinan valtion hyväksyminen ja juutalaissiirtokuntien purkaminen ovat asioita, joihin Israel ei hevin ryhdy ilman pakkoa.
Keskiviikkona kaikki osapuolet sitoutuivat itsenäiseen palestiinalaisvaltioon, mikä on selvä edistysaskel.
Niin sanottu tiekartta rauhaan on laadittu kansainvälisenä yhteistyönä, mutta sillä ei ole onnistumisen edellytyksiä ilman vahvaa ulkopuolista asioihin puuttumista. Käytännössä tämä tarkoittaa Yhdysvaltoja ja sen presidenttiä. Jos hän onnistuu tekemään mahdottomasta mahdollisen eli saamaan Lähi-idässä todellisia tuloksia aikaan, kuva Bushin presidenttiydestä muuttuu kertaheitolla.
Vielä ei näin pitkällä olla, eikä ehkä koskaan sinne asti päästäkään. Vihanpito alueella on syvään juurtunutta, kostettavaa riittää kaikilla osapuolilla, eikä mikään mahtikäsky pysty panemaan kuriin kaikkia ääriryhmiä. Tiekartta on täynnä mutkia, joissa matka saattaa päättyä ojaan.
Panokset ovat nyt joka tapauksessa nousseet erittäin korkealle. Jos Bush onnistuu ohjaamaan tilanteen kohti rauhaa, hän vertautuu Ronald Reaganiin, jonka kaudella kylmä sota kaikkien yllätykseksi päättyi. Toinen vaihtoehto on ohjaksien karkaaminen käsistä ja nykyistäkin pahempi sekasorto alueella.
paakirjoitus@kaleva.fi