Maailmanpolitiikan kiistojen joukossa Kyproksen kahtiajako on luku sinänsä. Se on pelkkä menneen ajan keinotekoinen jäänne, turha ja tarpeeton jännite, jonka olisi jo korkea aika kadota historian kätköihin. Ratkaisun aikaansaaminen on kuitenkin ollut turhauttavan hidasta ja vaikeaa.
Nyt todellinen mahdollisuus on kuitenkin vihdoin käsillä, ja valinta jää heille, joille se kuuluukin: kyproslaisille itselleen. Kansanäänestys uudesta sovintoesityksestä pidetään 24. huhtikuuta, vain viikkoa ennen kuin Kyproksen EU-jäsenyys astuu voimaan.
Ei ole mitenkään sanottua, että YK:n pääsihteerin Kofi Annanin välittämä kompromissiehdotus hyväksytään. Genevessä jatkuneissa neuvotteluissa saatiin aikaan tulos, joka ei neuvotteluiden osapuolissa nostattanut hurraahuutoja. Paperissa on paljon myönnytyksiä, eivätkä uusimmat myönnytykset vastaa etenkään kreikkalaisen enemmistön odotuksia.
Vanhoille kotiseuduilleen palaamaan pääsevien kyproksenkreikkalaisten pakolaisten määrää on rajoitettu, eikä Turkin sotajoukkojen poistumiselle asetettu ehdotonta takarajaa. Nämä ovat asioita, joiden varassa voidaan helposti kampanjoida sopimuksen hyväksymistä vastaan.
Toisaalta myös Kyproksen turkkilaisten ikääntynyt johtaja Ralf Denktash, joka ei osallistunut neuvotteluihin, on torjunut suunnitelman. Jos kumman tahansa puolen enemmistö hylkää suunnitelman, saaren yhdistyminen jää toteutumatta, ja vain kreikkalainen osa liittyy Euroopan unioniin.
Turkkilainen puoli jatkaa silloin eteenpäin köyhänä epävaltiona, jota Turkin ohella mikään muu maa ei ole tunnustanut ja jolle on hyvin vaikea nähdä mitään kestävää tulevaisuutta.
Sekä YK että EU ovat vahvasti vedonneet suunnitelman hyväksymisen puolesta. Niillä ei kuitenkaan ole Kyproksella äänioikeutta. Ratkaisu on nyt vain ja ainoastaan saaren asukkaiden itsensä käsissä. On ilman muuta merkitystä sillä, kuinka saaren poliittiset johtajat ohjailevat mielipiteitä, mutta kansanäänestyksessä kaikilla on yksi ääni.
Kypros on ollut jaettuna lähes 30 vuotta. Aktiiviset vihollisuudet ovat aikaa sitten loppuneet, mutta jäljellä on suuri määrä katkeruutta ja epäluuloja. Niiden voittamiseksi on vain yksi keino: se, että saari vihdoinkin yhdistyy ja alkaa rakentaa uutta tulevaisuutta. Kyprokselle on nyt annettu mahdollisuus, jota se on turhaan odottanut vuosikausia. Tilaisuuden torjuminen olisi takaisku sekä saarelle itselleen että koko Euroopalle. Voi vain toivoa, että saarelaisilta löytyy kylliksi kaukonäköisyyttä.
paakirjoitus@kaleva.fi