Tilanne entisessä Jugoslaviassa on vakiintunut siltä osin, että pienin poikkeuksin maiden välisistä rajoista ei ole enää ongelmia. Slovenia on Naton ja EU:n jäsen, ja Kroatia liikkuu kohti EU-jäsenyyttä. Kroatian ja Serbian välinen raja on määritetty, ja niiden välinen liikenne ja muu yhteistyö on tiivistynyt. Montenegro julistautui kansanäänestyksessä saavutetun niukan enemmistön turvin itsenäiseksi liittovaltiosta Serbian kanssa. Tosin kolmasosa montenegrolaisista pitää itseään serbeinä, joten maan sisäiset jännitteet eivät ole poissuljettuja.
Jännitteet olivat poikkeuksellisen vahvoja Makedonian sisällä, sillä väestöstä on eri arvioiden mukaan albaaneja 25--35 prosenttia. Etniset makedonialaiset ovat pelänneet jäävänsä kasvavan muslimiväestön ja kuvitellun suur-Albanian jalkoihin. Niinpä maassa käytiin 2000-luvun alussa sisällissota. Se saatiin päättymään EU:n välityksellä uuteen perustuslakiin, joka vahvisti albaniaa puhuvien asemaa politiikassa. Tilanne maassa vaikuttaa vakaalta, vaikka hallitus ja samalla hallituksessa istuva albanialaispuolue vaihtuivat äskettäin.
Bosnia tunnustettiin itsenäiseksi 1995 Daytonin rauhansopimuksella, joka samalla jakoi sen kahteen osaan: serbien valvomaan Sprskan tasavaltaan sekä kroaattien ja muslimien (bosniakit) muodostamaan federaatioon. Bosnian keskihallitus on heikko ja alueet elävät kansainvälisessä valvonnassa aika tavalla omaa elämäänsä. Sprskan serbien keskuudessa elää halu palata takaisin emä-Serbian yhteyteen. Laajemminkin Serbian ongelmana on vanhojen imperiumien tapaan se, että vähintään miljoona serbiä elää maan rajojen ulkopuolella.
Tällä seikalla on erityistä merkitystä Kosovossa, josta tosin Kroatian tapaan huomattava osa serbeistä on jo jättänyt alueen. Kroatiasta serbejä lähti tai karkotettiin 1990-luvun puolivälissä noin 200 000. Vain pieni osa on palannut. Kosovon kohdalla puhutaan lähes yhtä suurista luvuista.
Siellä pääosa jäljellä olevasta 100 000 serbistä asuu omalla alueellaan maan pohjoisosassa ja loput erilaisissa saarekkeissa Kosovon albaaniväestön joukossa. Tätä väestöä on arviolta 1,8 miljoonaa. Väestöryhmien välit ovat kireät ja serbivähemmistön suhteet emämaahan likeiset jopa niin, että tuntuva osa sen jäsenistä saa edelleen palkkaa rajan yli Belgradista.
Kosovon asemasta käydään parhaillaan vaikeita neuvotteluja. YK:n nimeämä välittäjä, Martti Ahtisaari antanee esityksensä helmikuussa Serbian vaalien jälkeen. Tämä osoittaa Kosovon kysymyksen kytkeytyvän läheisesti Serbian sisäpolitiikkaan, jossa kansallismielinen oikeisto, erityisesti radikaalipuolue, on vahvistanut asemiaan ja vastustaa edes Kosovon osien irrottamista Serbiasta, jossa yleensäkin eletään eristäytymisen ja epätoivon tunnelmissa.
Todennäköinen ratkaisu tulee olemaan itsenäisyyden suositteleminen Kosovolle, mutta täydessä mitassa vasta sen jälkeen, kun maa täyttää poliittisen vakauden, ihmisoikeuksien kunnioituksen tuntomerkit sekä muut vastaavat kriteerit. Kysymyksessä on uskonnollinen kiista sikäli, että Kosovon muslimiväestö on tuhonnut lukuisia ortodoksisten serbien kirkkoja ja luostareita. Ratkaisevaksi tekijäksi saattaa nousta se, onko Kosovo säilytettävä nykyisten rajojen sisällä etnisesti kirjavana kokonaisuutena vai onko mahdollista irrottaa jokseenkin puhtaat serbialueet Belgradin alaisuuteen.
Serbia vastustaa jyrkästi itsenäisyyden myöntämistä Kosovolle. On vaikea nähdä sen tekevän myönnytyksiä. Serbien jyrkkä asenne on vaikeuttanut tuntuvasti Ahtisaaren toimintaa. Hän on kyllä onnistunut saamaan osapuolet saman pöydän ääreen, mutta yhteisymmärryksen löytäminen näyttää mahdottomalta.
Kun Ahtisaaren esitys tulee aikanaan YK:n turvallisuusneuvoston asialistalle, ratkaiseva tulee olemaan Serbian perinteisen liittolaisen, Venäjän asenne. Moskova on viime aikoina pyrkinyt öljyn voimalla vahvistamaan kansainvälistä asemaansa ja Kosovon kysymyksessä sillä on mahdollisuus toteuttaa omalinjaista politiikkaa. Toisaalta Moskovalla ei ole oikein varaa erkaantua liikaa länsivalloista, jotka ovat valmiita myöntämään Kosovolle itsenäisyyden. Lopullinen ratkaisu Kosovon asemasta tulee olemaan vaikea.
On selvää, että kansainvälinen yhteisö ei voi lähitulevaisuudessa vetäytyä Kosovosta. Nykyinen YK-missio luultavasti loppuu, mutta tilalle on tulossa EU-vetoinen hanke, jossa yhdistetään rauhanturvaaminen, siviilikriisinhallinta ja taloudellinen tuki. Kosovon itsenäisyyden edistäminen on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka EU:n poliittinen ja materiaalinen osallistuminen kriisialueiden hallintaan on yhä keskeisempi osa sen kansainvälistä toimintaa.
Poliittisten ongelmien ratkaiseminen vanhan Jugoslavian eteläosissa edellyttää talouden saamista jaloilleen. Bosnian ja Kosovon työttömyysluvuiksi arvioidaan 50-60 prosenttia. Epävirallinen talous ja järjestäytynyt rikollisuus kukoistavat. Yhteiskunta rakentuu pitkälti klaanipohjalle, jonka pintaa muodolliset poliittiset organisaatiot ovat vain raapaisseet. Uskonnollisia erimielisyyksiä toki esiintyy, mutta ne liittyvät useissa tapauksissa kansallishengen lietsontaan ja klaanipolitiikkaan.
Poliittiset erimielisyydet ja taloudelliset ongelmat ovat tulenarka yhdistelmä. Pahimmassa tapauksessa Kosovon albaanien ääriainekset pettyneenä itsenäisyyden hitaaseen etenemiseen turvautuvat uudelleen serbien vastaiseen väkivaltaan. Tällainen ratkaisu ei kuitenkaan edistä Kosovon itsenäisyyden asiaa, vaan pikemminkin hidastuttaa ja vaikeuttaa sitä.
Kirjoittaja on Suomen Akatemian pääjohtaja.