Ulkoministeri Colin Powellin odotettu YK-puhe ei poistanut perusongelmaa siitä, onko Irakin sota välttämätön.
Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin puhe YK:n turvallisuusneuvostossa keskiviikkona oli harvinainen ja hyvin suunniteltu esitys. Se ei kuitenkaan tuonut amerikkalaisten toivomaa lopputulosta eli vakuuttanut muuta maailmaa Irakin vastaisen voimankäytön välttämättömyydestä. Kommenteissa vaaditaan nyt pikemminkin asetarkastajille lisää aikaa ja resursseja.
Powellin puolitoistatuntisesta puheesta puuttui sama yksiselitteisyys, jolla YK-lähettiläs Adlai Stevenson löi 1962 pöytään kiistattomat todisteet Neuvostoliiton Kuubaan sijoittamista ohjuksista. Powellilla oli tarjolla lähinnä tulkintoja ja viitteitä, tosin hyvin vakuuttavia.
Ulkoministeri esitteli siepattuja puhelinkeskusteluita, satelliittikuvia ja muita tiedustelutietoja. Niistä kävi selkeästi ilmi, ettei Irak tee yhteistyötä asetarkastajien kanssa, vaan piilottelee jotain. Kemiallisten ja biologisten aseiden ohjelma tuli myös näyttävästi esiin. Ydinaseohjelman nykytila jäi tulkinnanvaraiseksi, samoin kuin se, tekeekö Bagdad lopulta yhteistyötä terroristijärjestö Al Qaidan kanssa vai ei.
Powellin esittelemän aineiston perusteella on entistäkin selvempää, että Irak on hyvin epäilyttävä valtio. Pulmana on, että se tiedettiin jo ennestään. Nyt olisi kaivattu näyttöä Irakin konkreettisesta uhasta, joka oikeuttaisi ryhtymään massiiviseen hyökkäykseen sitä vastaan.
Lopullinen näyttö jäi antamatta, ja uhkan luonne tuntuu yhä riippuvan enemmän tulkinnoista kuin kiistattomista tosiasioista. Tämä johtaa kansainvälisen diplomatian, jos mahdollista, vieläkin hankalampaan tilanteeseen kuin ennen Powellin puhetta.
Powellin esiintymisen jälkeen kaikille on entistäkin selvempää, että Yhdysvallat on jo oman johtopäätöksensä tehnyt: sotaan ryhdytään joko YK:n turvallisuusneuvoston uudella suostumuksella tai sitä ilman. Yhdysvallat saattaa tulkita, että Irak on todistettavasti rikkonut YK:n entistä päätöslauselmaa, ja toimia sen pohjalta.
Valinta näiden kahden linjan välillä on vielä auki, ja se riippuu lähiaikojen tapahtumista. Nyt näyttää siltä, että Yhdysvallat voisi hakea turvallisuusneuvostolta vielä uutta päätöslauselmaa.
Tämä on paras tapa toimia, sillä YK:n syrjäytys olisi vakava ennakkotapaus. Mutta silloin amerikkalaisten tulisi myös kuunnella, mitä muilla on sanottavaa. Se tarkoittaa, että asetarkastajille olisi vielä annettava aikaa toimia ja samalla todentaa Powellin väitteitä suuntaan tai toiseen.
On erikoista, ettei Yhdysvallat ole luovuttanut nyt esittelemäänsä tiedusteluaineistoa ensin YK:n asetarkastajien käyttöön. Sen olisi olettanut suuresti lisäävän todennäköisyyttä, että tarkastajat olisivat löytäneet kaivattuja kiistattomia todisteita.
Nyt tarkastusten jatkamista vaativat valtiot pelaavat samalla aikaa. Jos asia tulee uudelleen turvallisuusneuvostoon, siellä edustettuna olevien maiden hallitukset joutuvat lopullisesti päättämään sodasta ja rauhasta, ja samalla linjaamaan suhteensa Yhdysvaltain hallitukseen toisaalla ja vahvaan sodanvastaiseen kansalaismielipiteeseen toisaalla. Siitä voi tulla poliittisesti hyvin repivä vaihe, sillä monet maat eivät yksinkertaisesti pidä Irakin uhkaa riittävänä perusteena sotaan, jonka seurauksista kellään ei voi olla mitään tietoa.
Seuraava tärkeä takaraja on asetarkastajien raportti YK:lle 14. helmikuuta. Irakin olisi viisasta tarkistaa sitä ennen asennettaan perusteellisesti. Se auttaisi ratkaisemaan kriisi ilman sotaa, mutta sekin on, ikävä kyllä, hyvin epätodennäköistä.