Liikenneministeri Anu Vehviläinen onnistui kaapimaan kokoon Seinäjoen-Oulun ratatyön turvaavan rahoituksen, mutta näin vaikeasti ei näin tärkeässä asiassa pidä edetä. Hallituksen on tehtävä kunnollinen Pohjanmaan rataa koskeva periaatepäätös.
Vasta budjettiriihessä varmistui, että Seinäjoen ja Oulun välisellä ratatyömaalla ei tule keskeytyksiä ensi vuonna. Liikenneministeri Anu Vehviläinen sai kaavituksi kasaan kateissa olleet 40 miljoonaa euroa oman ministeriönsä sisältä, muita kohteita höyläämällä.
Vehviläinen ansaitsee kaiken kiitoksen siitä, että hän näin turvasi ratatyöt. Pohjanmaan radan kunnostuksen jatkuminen ilman keskeytyksiä on välttämätöntä, katsoi asiaa sitten mistä tahansa näkökulmasta. Toista yhtä perusteltua liikennehanketta ei Suomessa tällä hetkellä ole.
Juuri siksi asiassa ei enää jatkossa voi edetä tällä tavoin. Nykymenolla täsmälleen samat ongelmat ovat edessä vuosi vuoden jälkeen joka budjetissa, joissa niissäkin varmasti jaetaan vain niukkuutta.
"Rata on Suomen keskeinen runkoväylä, joten sen korjauksenkin pitää edetä ilman katkoja", lausui pääministeri, keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen budjettiriihen jälkeen. Myös valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on pitänyt ratahanketta hyvin tärkeänä. Vihreiden eduskuntaryhmä nosti budjettikommenteissaan ratatyöt ykkösasiaksi. Oppositiosta SDP:n Eero Heinäluoma on kaivannut kaksoisraidetta ja luotijunaa koko Oulun ja Helsingin välille.
Näyttää siltä, että Suomessa vallitsee laaja poliittinen yksimielisyys Pohjanmaan radan hyvän kunnon tärkeydestä. Missä siis viipyy selkeä poliittinen päätös siitä, että Seinäjoen ja Oulun väli rakennetaan valmiiksi kerralla ilman keskeytyksiä kaksoisraiteeksi asti?
Tämä hallitus ehtii sen päätöksen vielä tekemään. Siihen tarvitaan Vehviläisen aktiivisuutta, mutta ennen muuta hallituksen johtohahmojen Vanhasen ja Kataisen johtajuutta.
Budjetissa Pohjanmaan rata on vain sivujuonne, mutta kuvaava sellainen. Hallitusten - niin tämän kuin edellisten - on paljon helpompaa takertua yksittäisiin määrärahoihin kuin katsoa laajoja kokonaisuuksia uusin silmin.
Tämä koskee myös arvonlisäveroa, josta keskusta ja kokoomus väittelivät urakalla pitkin kesää. Lopputulos oli erikoisin lehmänkauppa pitkään aikaan politiikassa. Ruuan arvonlisäveroa lasketaan, samoin ravintolaruuan verotusta, ja lopulta kaikkia arvonlisäveroja nostetaan prosenttiyksikön.
Jos kaikki olisi tyydytty nyt pitämään ennallaan ja nostettu vain makeis- ja virvoitusjuomaveroa, olisi saatu valtion kassaan lisää tuloja terveyspoliittisesti järkevällä ratkaisulla.
Sen sijaan päädyttiin aivan merkilliseen koreografiaan. Tuotteiden jatkuva veromuutoksista johtuva uudelleenhinnoittelu kaupoissa on täysin ylimääräinen riesa. Lisäksi yleisen arvonlisäverokannan nosto heinäkuussa pohjaa ajatteluun, että talous on tuolloin jo nousussa. Toivottavasti on, ehkä ei - ennusteet ja todellisuus ovat viime ajat olleet kaksi aivan eri asiaa.
Etukäteen puhuttiin paljon myös kehitysyhteistyörahoista, joita uhkasi tuntuva leikkaus työllisyysrahojen hyväksi. Lopputuloksena oli, että ainoastaan kehitysyhteistyörahojen kasvu leikattiin lähes kokonaan pois. Kehitysavun suoranainen vähentäminen ei olisi ollut kestävää politiikkaa, sillä Suomi ei voi vetäytyä vastuistaan. Talous taantuu, mutta niin se tekee muuallakin.
Edellisen laman aikana tehdyt rajut leikkaukset käytännössä romuttivat Suomen kehitysavun pitkäksi aikaa. Nyt niin pitkälle ei sentään mennä.
Ministeri Katainen maalaa jo kauhukuvia ajoittain yli 14 prosentin työttömyysasteesta. Jos tällaiset luvut toteutuvat, se tulee kansantaloudelle todella kalliiksi - ja omalta osaltaan korostaa sitä, ettei aivan eri oloissa laadittuun hallitusohjelmaan enää voi nojata kiveen hakattuna totuutena. Ei olisi voinut arvonlisäveroissakaan.
Hallituksen yhtenäisyys kesti budjetin laatimisen kireissä oloissa. Se on arvo sinänsä, sillä hallituskriisiä maa nyt vähiten tarvitsee. Työsuhdelipun veroedun kaltaiset ratkaisut ovat selkeästi paikallaan. Työttömyyttä, opiskelua ja kuntien tilannetta on pohdittu paljon. Silti budjettia pitkälti luonnehtii huomion keskittäminen lukuisiin yksityiskohtiin eikä todellisiin uusiin avauksiin.