Ra­ta­ra­hoi­hin ei tullut lisää

Perusradanpidon rahoitus oli yksi suurimpia kiistoja valtion tämän vuoden ensimmäisen lisäbudjetin käsittelyssä. Paineita rahojen lisäämiseksi oli myös hallituspuolueiden piirissä, mikä näkyi myös ratkaisevassa äänestyksessä. Opposition lisäysehdotusta tuki neljä SDP:n ja yksi keskustan edustaja.

Perusradanpidon rahoitus oli yksi suurimpia kiistoja valtion tämän vuoden ensimmäisen lisäbudjetin käsittelyssä. Paineita rahojen lisäämiseksi oli myös hallituspuolueiden piirissä, mikä näkyi myös ratkaisevassa äänestyksessä. Opposition lisäysehdotusta tuki neljä SDP:n ja yksi keskustan edustaja.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaostossa ehti syntyä yksimielinen ehdotus 25 miljoonan euron lisäyksestä ratarahoihin, mutta hallituksen vastarinta johti siihen, että enemmistönä olevat hallituspuolueiden edustajat luopuivat ajamasta sitä. Oppositio piti ehdotusta esillä loppuun asti.

Taustalla on kiista siitä, mihin VR:n voitosta valtiolle tuleva raha käytetään ja missä aikataulussa päätöksiä tehdään. Lisäbudjetissa VR:n 40 miljoonan euron voitosta käytetään ratojen kunnostukseen vain 15 miljoonaa. Lisäksi muista lähteistä rahaa on tulossa 5 miljoonaa euroa. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta oli jo aiemmin ollut sillä kannalla, että voitto käytetään kokonaisuudessaan perusradanpitoon, ja siihen perustui ehdotus juuri 25 miljoonan euron lisäyksestä.

Hallitus piti kiinni siitä, että ratarahojen tarvetta arvioidaan uudelleen syksyllä. Arvostelijoiden mielestä silloin on aivan liian myöhäistä vaikuttaa tämän vuoden ratatöihin. Valtiovarainvaliokunta viestitti joka tapauksessa, että loppuosa VR:n voitosta on ohjattava ratatöihin ensi syksyn lisäbudjetissa.

Hallituksen niukaksi moitittu linja piti myös tierahoissa. Varsinaiseen perustienpitoon ei tule lisärahaa. Lisäbudjetin viisi miljoonaa euroa hupenee tielaitoksen henkilöstön sopeuttamiseen. Opposition ehdotus 42,8 miljoonan euron lisäyksestä pääteiden turvallisuuden parantamiseen kaatui äänestyksessä luvuin 108-70. Opposition rinnalla äänesti neljä SDP:n edustajaa.

Ilmoita asiavirheestä