Kohta se on helppoa kuin heinänteko! Rasvanpoltto siis.
Yhdysvaltalaisen syöpätutkimuslaitoksen tutkijat ovat raportoineet löytäneensä hormonin, joka kantaa vastuun monista urheilun terveyshyödyistä.
Ei siis ole mahdotonta, että tulevaisuudessa kuntoilun plussat ropisevat kroppaan panematta tikkua ristiin. Hyödyt purkkiin, pillerit markkinoille ja sohvalta suoraan slim fit -kuosiin. Hyvästi hiki, puuskutus ja tuskanpunainen naama.
Löydetty hormoni on nimetty irisiiniksi. Tiedelehti Naturessa julkaistun tutkimuksen mukaan kestävyysurheilua harrastavilla ihmisillä on kaksi kertaa enemmän irisiiniä kuin niillä, joiden sohvan kutsuhuuto on voimakas.
Pelkistetysti irisiinin voima piilee siinä, että se muuttaa valkoisen rasvakudoksen aktiiviseksi ruskeaksi rasvaksi, joka polttaa kaloreita tehokkaasti.
Tutkijat totesivat hormonin myös parantavan solujen glukoosinsietoa. Tämä voi olla erittäin hyvä uutinen diabeetikoille.
Irisiinä testattiin hiirillä, jotka laihtuivat kymmenen päivän testijaksolla, vaikka niiden ravinnonsaanti ja liikuntamäärä pysyivät samana kuin aikaisemminkin. Eli rasvaista, energiapitoista ruokaa, ei liikuntaa.
Tutkimustulos on rohkaiseva, sillä hiirulaisen ja ihmisen irisiinin kerrotaan olevan rakenteeltaan identtistä.
Lääketeollisuudelle löytö lie varsinainen kultasuoni. Markkinaraon täytyy olla valtava ja vieläkin isompi.
Toivottavasti irisiinistä hyötyy moni terveytensä kanssa kamppaileva. Ja toivottavasti siitä ei tule mukavuudenhaluun taipuvaiselle ihmisluonnolle peruste ja perustelu sille, ettei sohvalta kannata noustakaan.
Kyllä kannattaa. Kuntoilu on muutakin kuin rasvanpolttoa. Se, joka keksii keinon purkittaa liikuntaa karsastavien saataville kunnon hikiurakan tuoman hyvän olon ja euforian, hyvään kuntoon liittyvistä positiivisista asioista puhumattakaan, ei toden totta tule köyhyydessä kärvistelemään.
Irisiiniä ja muita ihmeitä odotellessa voi painonpudottaja turvautua vanhaan hyvään konstiin: ylös, ulos ja lenkille.
Niin tylsältä kuin se näinä luvattujen superruokavalioiden ja vippaskonstien päivinä kuulostaakin, se on toimiva keino. Ehkä ainoa pysyviä tuloksia tuova keino, jos siihen yhdistää vielä järjen käytön ruokapöydässä.
Laihtuminen ja kunnossa pysyminen ei ole salatiedettä. Kyse on maailman yksinkertaisimmasta asiasta. Se ei myöskään vaadi rahaa. Mutta itsekuria se valitettavasti vaatii: kuluta enemmän kuin syöt, niin laihdut. Treenaa, niin kunto ja suorituskyky nousevat. Kenties joitakin fysiikan lakien vastaisia poikkeuksia ihmiskunnasta löytyy, mutta ne lienevät melko harvalukuisia tapauksia.
Viime aikojen ruokavaliokeskustelua huvittuneella mielenkiinnolla seuranneena ei voi kuin ihmetellä sitä tunteen paloa, mikä tässä maassa velloo, kun puhe kääntyy ruokaan. Jos verenpaine ei nouse rasvan syönnistä, niin keskustelun tasosta se ainakin nousee.
Koettakaa nyt hyvät kiihkoilijat ymmärtää, että on olemassa muutakin kuin äärimmilleen viety karppaus huostaanotettuine lapsineen ja terveysoppineiden kansalle auliisti tarjoilema Tosi Virallinen Malli. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin kirjaimellisesti. Suomessakaan.
Se, että vaihtaa potut, ranskanleivän ja kahvipullan vaikkapa kasviksiin ja juureksiin, täysjyväleipään ja marjoihin tai hedelmiin, ei taatusti tapa ketään. Ei edes suomalaista maataloutta. Elleivät sitten verisuonet repeä siitä ärsytyksestä, että vieruskaveri lounaspöydässä ei syö samaa ruokaa, kuin mitä itse pitää itselleen sopivana. Ja jos joku haluaa syödä perunaa ja patonkia, ei siihen tarvitse puuttua. Sekään ei tapa.
Mutta mitä tulee irisiiniin. Liikunnan hyöty ilman liikuntaa on kuin ruoka ilman makua.