Naisia syrjitään työelämässä yhä raskauden takia. Ongelma kilpistyy määräaikaisiin työsuhteisiin, joista liian monilla on taipumusta päättyä, kun käy ilmi, että nainen on raskaana tai jäämässä hoitovapaalle. Tieto onnellisesta perhetapahtumasta kääntyy henkilökohtaiseksi painajaiseksi, jos työt loppuvat.
Tasa-arvovaltuutetun toimisto ja työsuojelupiirit ovat ihmeissään, sillä raskaudesta johtuvien työsuhteen päättymistä koskevien valitusten määrä ei viime vuosina ole vähentynyt. Määräaikaisia työsuhteita koskevissa yhteydenotoissa kyse on yleensä siitä, että työt ovat loppuneet, kun työntekijä on tullut raskaaksi.
Vika lienee työelämän asenteissa, sillä lainsäädäntö on varsin tiukka ja yksiselitteinen. Työsopimuslaki velvoittaa työntekijän ilmoittamaan äitiysvapaastaan työnantajalle viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaata. Samalla tulee voimaan raskaana olevalle laadittu korostettu irtisanomissuoja. Työsopimuslain syrjintäkieltoa tukee tasa-arvolaki, joka kieltää rajoittamasta palvelussuhteen kestoa tai jatkumista raskauden takia. Laki myös kieltää syrjäyttämästä raskaana olevaa työhönotossa.
Näin sanoo laki, mutta maan tapa näyttää olevan toinen. Pätkätyöt kasaantuvat nuorille synnytysikäisille naisille.Kolmannes 25-34-vuotiaista naisista on määräaikaisissa työsuhteissa. Määräaikaisuus on kaksi kertaa yleisempää kuin samanikäisillä miehillä. Tieto panee epäilemään, että tietynikäisiä naisia pidetään tarkoituksellisesti määräaikaisissa työsuhteissa.
Juridisesti on vaikea näyttää toteen, että raskaus on syynä, kun työsuhdetta ei jatketa määräaikaisuuden tai koeajan päätyttyä. Ei, vaikka lainsäädäntö on myös määräaikaisuuksien suhteen tiukka. Määräaikaisuudelle pitää aina olla perusteltu syy. Työnantajat eivät ole niin tyhmiä, että kertoisivat työsuhteen päättymisen tai hylkäävän työhaastattelun syyksi raskauden.
Suurin osa syrjintätapauksista jää pimentoon, sillä kynnys lähteä käräjöimään on korkea. Onnellista perhetapahtumaa odotellessa pidetään mieluummin mölyt mahassa, kun halutaan varmistaa työpaikka vanhempainvapaan jälkeen. Kukapa kilpailuilla työmarkkinoille haluaisi rähinöitsijän maineen. Käräjillä voi saada oikeutta, mutta myös ikävän tyypin leiman.
Lainsäätäjä on jälleen avainasemassa. Perhevapaan kustannuksia voi esimerkiksi jakaa molempien vanhempien työnantajien kesken, niin ettei nuori nainen ole riski työmarkkinoilla. Työvoimapula ja tarve väestönkasvulle ovat yhtälö, jotka vaativat joustavia ja tasa-arvoisia ratkaisuja.
paakirjoitus@kaleva.fi