Kädet ylhäällä
kunnes laki muuttuu
Työskentelen terveydenhoitoalalla ja kerron tässä oman elämäni varrella vastaan tulleita irvokkaita totuuksia siitä, miten lastensuojelua tässä maassa hoidetaan ja ollaan hoitamatta.
Synnytyslaitoksella huumeäidin lapset hoidetaan lasten teho-osastolla eroon vieroitusoireista. Vaikka lääkärit ja hoitajat viestittävät lastensuojelulle, että vanhemmilla on vaikea ongelma ja että he tuskin pystyvät huolehtimaan tästä pienokaisesta, lapsi yleensä kotiutuu vanhempiensa kanssa - odottamaan minä päivänä vanhemmat ensimmäisen kerran unohtavat hänet ruokkimatta vaunuihinsa nälkäisenä huutamaan.
Osa tosin pääsee ensikotiin tai huumevieroituskotiin, jossa he saavat nauttia hyvästä huolenpidosta kunnes kotiutumisen aika koittaa. Totuus on, että mikäli äiti ei ole raskauden aikana kyennyt välttämään huumeita, ei hän sitä pysty tekemään vauvan synnyttyäkään. Toinen totuus on, että raskaiden huumeiden käyttö johtaa aina hankaluuksiin, joista raskaimman taakan kantaa viaton vastasyntynyt ja pieni lapsi.
Lastensuojelu toimii tässäkin vain annettujen säädösten ja lakien mukaisesti. Ei biologiselta vanhemmalta noin vain voi lastaan riistää, hänen pitää antaa yrittää. Yritykset kyllä huonontavat tavallisesti lapsen ennustetta, sillä kun hän ei saa tervettä vuorovaikutusta, ravintoa ja huolenpitoa on hän vaikeasti sijoitettava lapsi myöhemmin. Sitten voidaankin jo syyttää lasta, kun hän valehtelee, kastelee, varastelee, eikä kiinny keneenkään.
Mielestäni tällaisissa tapauksissa voitaisiin aivan oikeasti suojella lasta siten, että jos äiti on käyttänyt huumeita raskauden aikana, lapsi sijoitettaisiin heti turvalliseen perheeseen, ja äidin pitäisi ansaita lapsi takaisin olemalla ilman huumeita riittävän kauan. Ja se ei tosiaankaan tarkoita viikkoa tai paria vaan vuosia.
Tositarinassa kuusivuotias perheen pää sairastuu ja joutuu sairaalaan, jonne hänet kuskaa autolla humalainen äiti. Lapsen suurin huoli osastolla on, kuinka hänen kaksi ja kolmevuotiaat sisaruksensa saavat ruokaa. Perhe on ollut lastensuojelun piirissä koko lapsen elämän ajan. Nytkin, kun äiti on esiintynyt osastolla kaksi päivää selvin päin eikä ole tullut esille mitään, joka viittaisi, että äiti olisi väkivaltainen, voi lapsi "suojelutätien" lupaamana taas kotiutua. Ja hyvä näin: nyt sisaruksistakin joku pitää huolen ja perhedynamiikka on taas kunnossa.
Toisessa tapauksessa yhdeksänvuotias tyttö ja kolmevuotias poika sijoitetaan lapsettomuusongelmasta kärsineeseen perheeseen, jonne heidät otetaan ilomielellä vastaan. Ja kuinka heitä rakastetaankin. Ensiviikkoina on tosin vaikeuksia saada kolmevuotiasta luottamaan aikuiseen, yhdeksänvuotiaalla taas on paha taipumus yrittää valkoisilla valheilla selviytyä päivästä toiseen, ettei vain saisi aikuista pahalle tuulelle.
Opitaan pesemään hampaat ja opitaan, ettei aamiaisella tarvitse syödä itseänsä ähkyyn, kun ruokaa on vielä päivälläkin.
Lasten äiti on prostituoitu, huumeiden, lääkkeiden ja alkoholin väärinkäyttäjä. Lapset ovat olleet sijoitettuina kaksi vuotta eri kohteissa kunnes tämä perhe löytyi. Sijoituskohteet olivat vaihtuneet pääasiassa siitä syystä, että lasten äidin kanssa oli hankala sopia yhteisistä toimintalinjoista. Äiti piti valheillaan yhdeksänvuotiasta otteessaan siten, ettei tällä ollut sielulta ja sydämeltä lupa kiintyä kehenkään ulkopuoliseen.
Lapsettomuudesta kärsinyt perhe kuitenkin oli niin valmentautunut, että jaksoi vaikeuksien kanssa tyvestä puuhun -menetelmällä luoda hyvät suhteet molempiin lapsiin.
Neljän kiinteän ja hyvän vuoden jälkeen oli lasten äitikin ollut huumevieroituksessa ja psykiatrisessa hoidossa ja oli ensimmäisiä kertoja elämässä kiinni. Tästä syystä ja erityisesti siitä syystä, että äiti oli vaihtanut paikkakuntaa ja siten samalla sosiaalikulujen maksuosoitetta, päätetään, että äiti pystyy huolehtimaan näistä lapsista. Tulee säästöä, kun äiti itse huolehtii lapsista, eikä yhteiskunnan tarvitse maksaa sijoitukseen liittyviä kustannuksia.
Lapset repäistään ensimmäisestä oikeasta turvallisesta kodista kesken kouluvuoden toiselle paikkakunnalle vajaan vuoden kuivilla olleen äidin luokse. Lasten mielipidettä ei kysytty, tai jos kysyttiin, sitä ei otettu huomioon. Näin alkoi ruljanssi alusta. Tällaisten äitien ja lasten kanssa tekemisissä olleet lastensuojeluihmiset tietävät varsin hyvin miten tässäkin tarinassa lopulta kävi. Lopputuloksesta voidaan todeta, ettei se ollut lasten etu, eikä se ollut äidin etu, eikä se ollut sijoitusperheen etu.
Rahallinen hyöty kesti vajaan puoli vuotta. Nyt kustannukset ovat jo kirkkaasti ylittäneet ne mahdolliset kustannukset, jotka sijoituksen jatkamisesta 18-vuotiaaksi asti olisivat tulleet."