Ranua Ranuan eläinpuiston karhut saivat sunnuntaina talviunestaan tarpeekseen ja kömpivät pesistään ulkoilmaan. Kolme kaksivuotiasta ja 18-vuotias ruskeakarhu olivat jo viikon verran liikuskelleet pesissään ja eläinpuisto päätti viimein myöntyä niiden vaatimuksiin: luukut talvipesien edestä avattiin. Vapaus nelisen kuukautta kestäneen talviunen jälkeen maistui karhuveijareista mahtavalta.
Vs. intendentti Mari Heikkilä kertoo, että eniten riemuitsivat karhujoukon kuopukset eli kaksivuotiaat uroskarhut Kaiku ja Joiku sekä heidän samanikäinen sisarensa Teresa. Kolmikko telmi, nahisteli ja pyöri hohtavassa lumessa. Välillä ne testailivat tassujensa voimaa ja kiipesivät puuhun katselemaan paikalle saapunutta ihmisjoukkoa. 18-vuotias Doris taas tyytyi arvolleen sopivampaan nautiskeluun: pikkukarhujen täti ihmetteli muutosta rauhallisesti.
Karhulauman kuningas eli 18-vuotias uroskarhu Palle puolestaan oli päässyt vapauteen jo viikko takaperin. Körilään talviuni on joka vuosi kuukauden verran tarhatovereita lyhyempää ja tänäkin vuonna se heräsi jo helmikuussa.
"Siellä se rymisteli ja ilmoitti haluavansa pois pesästä", Mari Heikkilä selittää.
Eläintenhoitaja Pertti Saarijärvi kertoo, että karhukuningas ei nukkunut tänä vuonna järin levollisesti.
"Palle oli talven aikana huomattavasti tavallista pirteämpi. Se kävi useaan kertaan hereillä", hän kuvailee.
Heikkilän mukaan myös Kaiku, Joiku ja Teresa pyörivät talvella pesässään.
"Niillä on eräänlainen kaksio talvipesänä, joten ne vaihtoivat välillä paikkaa eteisen ja pesän puolen välillä", hän selittää.
Doris taas ei lotkauttanut korvaansakaan. Heikkilän mukaan rouva kuorsasi sikiunessa läpi sydäntalven.
Roima dieetti
Kaikki viisi eläinpuiston karhua ovat laihtuneet tuntuvasti talviunensa aikana. Palle painoi nukahtaessaan marraskuun lopussa suurin piirtein 350 kiloa, joista viitisenkymmentä oli karissut helmikuuhun mennessä.
Vajaat 200 kiloa syksyllä painanut karhurouva Doris pudotti niinikään muutaman kymmenen kiloa. Kaiku, Joiku ja Teresa taas painoivat nukahtaessaan noin 150 kiloa, mistä kolmisenkymmentä katosi talviunen aikana.
Sunnuntaina talvipesistään aitaukseen päässeet karhut olivat jo saaneet murua rintakarvojensa alle. Eläintenhoitajat olivat tarjoilleet niille hieman omenoita ja leipää. Pallelle puolestaan oli näiden lisäksi annettu jo hieman lihaakin.
"Ei ne vielä kovin paljoa syö, sillä niiden mahalaukku on pienentynyt talviunen aikana. Ruoansulatuselimistö pitää käynnistää hiljalleen, muuten se menee tukkoon", Heikkilä kuvailee.
"Yleensä karhu syö päivässä muutaman kilon lihaa tai kalaa, parisen kiloa omenoita ja porkkanoita. Lisäksi menee jonkin verran leipää", hän jatkaa.