Ranualainen Anna Koivukangas, 30, haaveili isosta perheestä mahdollisimman varhain. Myös nuorena löytynyt puoliso Jani Koivukangas jakoi toiveen yhteisistä lapsista. Kumpikaan ei arvannut, millaisen työn takana lapsen saaminen lopulta oli.
Kaksi viivaa.
Ranualainen Anna Koivukangas pitelee kädessään raskaustestiä, jonka tuloksen hän on oikeastaan jo tiennyt. Etova olo on toistunut useana aamuna.