Ranskan presidentinvaalien lähtökohdat alkavat vasta nyt varmistua lopullisesti, vaikka vaaleihin ei ole aikaa kuin kuukausi ja viikko.
Sunnuntaina presidentti Jacques Chirac ilmoitti vetäytyvänsä politiikasta, ja torstaina äärioikeiston Jean-Marie Le Pen vahvisti olevansa mukana presidenttikilpailussa. Näistä kumpikin olisi ollut suurempi uutinen, jos päätös olisi ollut toinen.
Chirac olisi periaatteessa voinut vielä pyrkiä kolmannelle kaudelleen, mutta se olisi osoittanut poliittisen todellisuudentajun katoamista kokonaan. Presidentin suosio on pohjamudissa, eivätkä ranskalaiset häntä enää ehdolle kaivanneet. Aika aikaa kutakin.
Nyt sen sijaan hän pääsee eläkkeelle nauttimaan vanhemman valtiomiehen asemasta, eikä siinä roolissa hänelle Euroopassa ole paljon kilpailijoita.
Le Pen puolestaan haluaa uusia viime presidentinvaalien temppunsa, jolloin hän pääsi Chiracia vastaan toiselle kierrokselle. Se oli poliittinen sensaatio, joka johtui vasemmiston romahduksesta ja hajaannuksesta.
Nyt hän tuskin pääsee yhtä pitkälle mutta voi silti kerätä sievoisen määrän ääniä. Äärioikeiston jatkuva suosio on yksi Ranskan politiikan hämmentävistä piirteistä, ja presidentinvaalien lopullinen voitto voi hyvinkin ratketa Le Penin tukijoiden äänillä.
Sosialistien ehdokkaan Segolene Royalin ensiviehätys on kadonnut ja hänen kampanjansa on edennyt kompastellen. Keskustaoikeiston ehdokas, sisäministeri Nicolas Sarkozy puolestaan jakaa henkilönä kovasti mielipiteitä. Kumpikaan pääehdokkaista ei ole saanut kaulaa toisiinsa ja heidän maineensa on kärsinyt. Tällöin keskustalaisen UDF-puolueen ehdokas Francois Bayrou on hiipinyt kuin "puskan takaa" Royalin ja Sarkozyn kantaan.
Vaalien piti olla kahden kauppa, mutta nyt kuvioissa on kolmas mies, ehkä neljäskin. Sarkozy houkutteli voimakkaasti Le Peniä mukaan ehdokkaaksi, luultavasti sillä taka-ajatuksella, että saisi tämän äänet toisella kierroksella. Mutta jos oikeisto hajaantuu, saattaakin Bayrou yllättäen nousta ohi. Eikä Royalinkaan toinen kierros ole kirkossa kuulutettu.
Edessä on siis kuukauden kiivas vaalitaisto, jossa mikään ei ole varmaa. Eurooppalaisittain ongelma on, että tuon ajan Ranska käpertyy sisäänpäin. Se on ymmärrettävää, mutta riski on siinä, jääkö Ranskan uusi johtaja kiinni vaalikamppailun kapeisiin kansallismielisiin näköaloihin. Se ei tietäisi Euroopalle hyvää.
paakirjoitus@kaleva.fi