Koskaan viidennen tasavallan aikana eli vuoden 1958 jälkeen ei ranskalaisten äänestysinnostus ole ollut yhtä laimea kuin viime sunnuntain parlamenttivaaleissa. Äänioikeutetuista 35 prosenttilla oli jotain muuta tärkeämpää tekemistä.
Kuluneen viikon aikana ei ole tapahtunut poliittisesti mitään niin kiihdyttävää, että olisi syytä olettaa ylihuomisen vaali-innostuksen kohoavan montakaan piirua. Päinvastoin, Ranskan kurja menestys jalkapallon MM-kilpailuissa on aiheuttanut kollektiivisen depression ja lamaannuttanut sadat tuhannet mieskansalaiset apatian partaalle.
Tasavaltalaisen liekin hurja leimahdus presidentinvaalin kahden kierroksen välillä on hiipunut energian puutteesta vaivaiseksi hiillokseksi. Äänestämättä jättäneitten määrä ei ole yllätys, sillä väritön ja ideaton vaalikampanja on ollut ikävystyttävää seurattavaa. Oikeiston edustajat eivät ole uskaltaneet ryhtyä tunteita herättäviin debatteihin eikä vasemmistolla ole ollut mitään uutta kerrottavaa.
Pääministeri Jean-Pierre Raffarin toistelee, ettei oikeistolaisen presidentin ja vasemmistoenemmistöisen parlamentin pakkoavioliitto olisi hyväksi Ranskan terveydelle. Yhtä omaperäinen on sosialistien joukkuejohtajan Francois Hollanden toteamus, että kyllä viisi vuotta oikeistohallitusta olisi sentään pitkä aika.
Le Pen tuskin
enää yllättää
Jotain järisyttävää täytyy tapahtua, jotta presidentti Jacques Chiracia kannattava oikeisto ja keskusta-oikeisto häviäisivät ensi sunnuntaina. Kieroutuneesta demokratiasta vaahtoavaa Jean-Marie Le Peniä ei kukaan enää pelkää. Hän on kaikissa vaaleissa saanut itse paljon enemmän ääniä kuin puolueensa. Äärioikeistolaisetkin ovat sen verran realisteja, että äänestävät Chiracin suurta koalitiota, sillä Le Penin puolueen pitäisi saada vähintään 20 paikkaa, jotta se saisi oman eduskuntaryhmän statuksen.
Vasemmistö eli kommunistit ja äärivasemmistolaiset pienpuolueet ovat jääräpäisiä, riitaisia ja kykenemättömiä yhteistyöhön. Vielä 80-luvulla niin mahtava kommunistinen puolue on kuihtumassa punasolujen puutteeseen.
Sosialistipuolueen virkailijat ovat edelleen poissa tolaltaan presidentin vaaleissa kärsimästään tappiosta. Kansa tietää ja käsittää syyt tappioon paljon paremmin kuin puolueen omat ideologit ja sen intellektuelli, norsunluutornissaan humaaneja teorioita analysoiva eliitti.
Vuodesta toiseen on tämä eliitti väittänyt televisiossa, että kansalaiset vain kärsivät turvattomuuden tunteesta, todellista turvattomuutta ei ole olemassakaan. He kuittasivat rasismiksi kaikki kokemukset ja tilastot maahanmuuttajien osallisuudesta rikollisuuteen.
Ja rasistit ovat tietenkin fasisteja, poliittisesti epäkorrektisti käyttäytyviä valistumattomia ihmisiä, jotka tulee sulkea yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle.
Sosialisteilla oli toistakymmentä vuotta aikaa parantaa maailmaa, mutta pelkkä hyvä tahto ja humanistinen mielenlaatu eivät siihen riittäneet. Kuurous ja sokeus kansalaisten todellisten ongelmien ja toiveitten ymmärtämiseen on nyt johtanut siihen, että Pariisissa tulee ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen olemaan valta oikeistolla niin presidentinpalatsissa kuin parlamentissakin.
Chiracilta ja uudelta hallitukselta odotetaan paljon ja etupäässä kovia otteita. Jolleivat oikeistolaiset lunasta lupauksiaan järjestyksen tiukentamisesta, turvallisuuden lisäämisestä, nolla-toleranssista rikollisuuteen ja julkisen liikenteen parantamisesta, on varmaa, että Ranskassa nousee tunkiolle uusi Le Pen, jonka kansa vie vaikka väkisin Elysée-palatsiin.
Monista eurooppalaisista lehdistä on viime päivinä voinut lukea mielenkiintoisia paralleeleja, joita on vedetty urheilun ja kansan poliittisen käyttäytymisen välille.
Ranskan sosialistien ja Ranskan Les Bleus´ien - joka vielä viime viikolla oli jalkapallon maailmanmestari - väitetään molempien kompastuneen omaan itsevarmuuteensa ja lopputulosta ajatellen epäolennaisiin ponnisteluihin.
Brittiläistä, jalkapalloiluun erikoistunutta sosiologia John Williamsia on lainattu ahkerasti. ”Jalkapallomaajoukkueessa ilmenevät maan tavat, unelmat, vahvuudet, heikkoudet ja pettymykset”. Aforismi sopii tietenkin myös jääkiekkoon.