Ranskan pre­si­den­tin­vaa­lien en­sim­mäi­nen kierros alkoi

Ranskan presidentinvaalien ensimmäinen kierros on alkanut.

Ranskan presidentinvaalien ensimmäinen kierros on alkanut. Viimeisten mielipidekyselyjen mukaan konservatiivisen istuvan presidentin Jacques Chiracin kannatus on vain hieman suurempi kuin sosialistisen pääministerin Lionel Jospinin.

Heidän lisäkseen ehdokkaita on 14.

Presidentinvaalin ensimmäistä kierrosta varjostavat kuitenkin povailut äänestysaktiivisuuden jäämisestä alhaiseksi. Perjantaina julkaistujen viimeisten mielipidemittausten mukaan joka kolmas äänestäjä saattaa jäädä kotiin.

Vaisuksi jääneen vaalikampanjan uskotaan vievän äänestäjiä erityisesti vaalin kahdelta pääehdokkaalta.

Molempien pääehdokkaiden uskotaan kuitenkin pääsevän toukokuun 5. päivänä pidettävälle toiselle kierrokselle.

Äänestäjien epäluottamus pääehdokkaita kohtaan voi nostaa ääriryhmien ehdokkaiden kannatusta. Chirac ja Jospin ovat pyrkineet miellyttämään keskustalaisia äänestäjiä ja käyneet puolustuskannalla ollutta kampanjaa. Laki ja järjestys ovat olleet molempien ehdokkaiden pääteemoja.

Ranskassa on 40 miljoonaa äänioikeutettua.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä