Ranskassa Toulousen ampujaksi epäilty mies on luvannut antautua iltapäivällä, kertoi sisäministeri Claude Gueant BFM-televisiolle.
Ministerin mukaan viranomaiset haluavat saada miehen kiinni elävänä ja tuoda hänet oikeuden eteen.
Poliisi on aamuyöstä asti piirittänyt Toulousessa seitsemän ihmisen surmaajaksi arveltua 24-vuotiasta miestä. Paikalta on aika ajoin kuultu tulitusta, ja kaksi tai kolme poliisia on haavoittunut. Piiritetyllä on tiettävästi Uzi-konepistooli, Kalashnikov-rynnäkkökivääri ja muuta aseistusta.
Epäillyn veli pidätettiin varhain aamulla toisessa ratsiassa.
Mies on Ranskan kansalainen, mutta sukujuuriltaan algerialainen. Hän itse on ilmoittanut olevansa terroristiverkosto al-Qaidan jäsen.
Sisäministeri Gueant kertoi, että epäilty on sanonut haluavansa kostaa palestiinalaisten lasten puolesta.
Miehen epäillään ampuneen maanantaina Toulousessa juutalaisen koulun luona kolme lasta ja yhden opettajan. Saman ampujan arvellaan surmanneen viime viikolla myös kolme ulkomaalaistaustaista sotilasta. Surmaaja liikkui skootterilla tai moottoripyörällä.