Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on ilmoittanut maansa palaavan puolustusliitto Naton sotilaalliseen komentojärjestelmään. Päätöksen käytännön merkitys on pieni, sillä Ranskan joukkoja on ollut Naton tekemisissä mukana siinä kuin muidenkin jäsenmaiden.
Periaatteellinen merkitys sen sijaan on suuri. Ranska jätti Naton sotilaallisen ytimen ovet paukkuen 1960-luvulla, kun presidentti Charles de Gaulle hermostui Yhdysvaltain rooliin Euroopassa. Ranskalais-amerikkalaiset välit olivat pohjamudissa vielä Irakin sodan alkaessa, jolloin Ranska oli sotaan ryhtymisestä hyvin perustein täysin eri mieltä George W. Bushin hallinnon kanssa.
Nyt nuo välirikot ovat historiaa. Sarkozy valmistautuu paistattelemaan yhdessä presidentti Barack Obaman kanssa päätähtenä, kun Nato huhtikuun alussa viettää Strasbourgissa 60-vuotisjuhliaan. Se juhla lieneekin yksi painava motiivi Sarkozyn päätöksen tai ainakin sen ajoituksen takana.
Juhliinsa valmistautuva Nato on Afganistanissa pahoissa vaikeuksissa, eikä Ranskan uusi linjaus vaikuta Afganistanin operaatioon sitä eikä tätä. Kehitys siellä voi pahimmillaan koetella koko sotilasliiton yhtenäisyyttä.
Mutta Naton perinteisellä kotikentällä Euroopassa Ranskan päätös yhtenäistää kuviota. Ranska on vahvasti ajanut ajatusta eurooppalaisesta puolustuksesta, eikä se tämän jälkeen näytä enää Naton kanssa kilpailevalta organisaatiolta. Kun myös Ranska on sotilaallisessa ytimessä mukana, silloin Naton ja EU:n puolustuspoliittinen ajattelu väistämättä tiivistyy.
Monen arvion mukaan ajatus eurooppalaisesta puolustuksesta on tämän jälkeen lähempänä toteutumista. Käytännön edellytys sille on yhteistyö Naton kanssa.
Se ei itsessään pakota sotilasliiton ulkopuolista EU-maata kuten Suomea uusiin linjapäätöksiin mutta johtaa entistä läheisempään toimintaan Naton kanssa, jos ja kun Suomi aikoo EU:n suunnitelmissa olla mukana.
Todennäköisintä silti on, että 60-vuotisjuhlapuheiden jälkeen menee hyvä tovi aikaa, ennen kuin mitään uutta alkaa käytännössä tapahtua. Ratkaisevampaa Naton lähiaikojen kehitykselle juuri nyt on esimerkiksi se, onnistuuko liittoutuma löytämään uusia reittejä Afganistanissa olevien joukkojen huoltamiseksi. Onnistuminen siinä saattaa jäädä riippumaan Venäjän hyvästä tai huonosta tahdosta - ja Venäjän tahto lienee hyvä vain, jos se kaupankäynnissä saa Natolta tarpeeksi vastinetta itselleen.
paakirjoitus@kaleva.fi