Ranskalla on koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan ollut jonkinlainen viha-rakkaussuhde Yhdysvaltoihin. Maat ovat olleet tiiviisti liittolaisia, mutta Ranska on pitänyt itseään eräänlaisena amerikkalaisuuden vastavoimana niin kielellisesti kuin kulttuurisesti.
Samaan aikaan Ranska on kaikkien muiden tavoin saanut tunnustaa Yhdysvaltain huiman sotilaallisen ja taloudellisen ylivoiman, kaikkialle yltävää populaarikulttuuria unohtamatta. Kireitä maiden välit eivät ole olleet paitsi kun presidentti Charles de Gaulle irrotti Ranskan Naton sotilaallisista rakenteista 1966 ja pakotti Naton joukot lähtemään maasta.
Irakin sodasta tuli käännekohta näille suhteille. Ranska ryhtyi turvallisuusneuvostossa avoimesti johtamaan Yhdysvaltain vastaista rintamaa ja pystyi estämään YK:n hyväksynnän Irakin vastaisille sotatoimille. Monet muutkin maat kuten Saksa ja Venäjä olivat tässä joukossa mukana, mutta vastustus kiteytyi Ranskaan. Sodan kulkuun tällä ei ollut merkitystä, mutta Yhdysvallat kärsi YK:ssa diplomaattisen nöyryytyksen, jota se ei hevin unohda.
Kun Irakissa sotilaallinen vaihe on nyt ohi, katseet Yhdysvalloissa kääntyvät jälleen kohti Ranskaa. Julkinen mielipide Atlantin tuolla puolen on yhä vahvasti Ranska-vastainen, ja ulkoministeri Colin Powellia myöten on puhuttu Ranskan rankaisemisesta ja seurausten kärsimisestä.
Kysymys ei Washingtonissa enää ole siitä, rangaistaanko Ranskaa vai ei, vaan siitä, kuinka ja milloin se tapahtuu. Ranskaa todennäköisesti ajetaan jollain tavoin sivuraiteelle kansainvälisessä yhteistyössä, esimerkiksi Natossa. Maiden välinen suhde on kokenut kolauksen, joka tuskin paranee ainakaan niin kauan kuin presidentit Jaçques Chirac ja George W. Bush ovat vallassa.
Yhdysvallat näyttää tehneen valintansa: Ranskan käytös muistetaan. Pariisi onkin oman valintansa edessä. Se voi joko tehdä amerikkalaisille mieliksi ja muuttaa vähitellen politiikkaansa tai se voi jatkaa oman tiensä kulkemista.
Ranska valinnee jälkimmäisen vaihtoehdon. Se on tavoitellut johtavaa asemaa Euroopassa, ja Irakin sota nosti Gallian kukon parrasvaloihin enemmän kuin aikoihin. Ensi tiistaina Ranska, Saksa, Belgia ja Luxemburg pitävät oman huippukokouksen, jonka aiheena on keskinäisen puolustusyhteistyön tiivistäminen.
Tuo kokous pidetään samaan aikaan kun Yhdysvalloissa puhutaan Ranskan jo nyt suppean Nato-roolin pienentämisestä. Looginen vastaveto tälle olisi, että Ranska entisestään haluaa korostaa maansa eurooppalaista roolia. Sillä taas voi olla kauaskantoisia seurauksia kansainvälisiin suhteisiin.
paakirjoitus@kaleva.fi