Nuoriso marssii yhä kaduilla. Presidentti vesittää hallituksen hyväksymiä lakeja. Hallituksen voimahahmot kilpailevat keskenään. Lakkoja, mielenosoituksia, mellakointia, yleistä kaiken vastustusta -- ja ankara nuorisotyöttömyys sekä heikkenevä valtiontalous.
Mikään ei Ranskassa saisi muuttua, mutta tosiasiassa kaikki muuttuu. Viime aikojen tapahtumissa kyse ei ole yhdestä laista, vaan syvästä rakenteellisesta kriisistä. Sen laukeaminen ei ole pian odotettavissa, ei ainakaan ennen ensi vuoden presidentinvaaleja.
Nuorten työsuhdeturvaa koskeva laki on käytännössä jo kumottu katujen demokratialla, olkoonpa sen muodollinen kohtalo jatkossa mikä tahansa. Mahdollisesti protestit jatkuvat niin kauan, kunnes lakia ei enää ole missään muodossa olemassa.
Mahdollisesti ne jatkuvat joka tapauksessa, jonkin seuraavan syyn varjolla. Ja vaikka isot mielenosoitukset laantuisivat, lakkoja ainakin seuraa. Aina jollekin ammattiliitolle löytyy jotain vastustettavaa.
Talvella paloi Ranskan isojen kaupunkien siirtolaislähiöissä, kun työttömien maahanmuuttajanuorten turhautuminen tulevaisuuden puutteeseen paisui yli äyräidensä. Keväällä kadut on täyttänyt ranskalainen opiskelijanuoriso, eikä sisäministeriön mellakkajoukoilla ole ollut tekemisestä puutetta. Voi olettaa, että ei ole jatkossakaan.
Ranska on hyvin hankalassa tilanteessa. Perinteinen poliittinen eliitti on menettänyt uskottavuutensa. EU:n perustuslakikansanäänestyksessä ja nykyisissä opiskelijamielenosoituksissa on vastustettu epämääräisesti muutosta, siirtolaislähiöissä taas on toivottu mitä tahansa muutosta. Mitään todellista vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole käsillä.
Kaiken lisäksi presidentti ja hallitus eivät mitään oleellisia muutoksia edes ole esittäneet, kuten ei ollut EU:n perustuslaissakaan. Kaikkea silti vastustetaan, ikään kuin jossain olisi menneisyys ja turva, Ranskan malli, johon voisi palata.
Tämä kaikki syö Ranskan ulkoista uskottavuutta ja sen asemaa Euroopassa kiihtyvällä vauhdilla. Tilanne luultavasti vain pahenee, kunhan presidentinvaalikamppailu pääsee kunnolla vauhtiin. Toistaiseksi Ranska vaikuttaa maalta, joka ei tiedä, mitä se oikein haluaa. Työsuhdelaista syntynyt tilanne on pelkkä jäävuoren huippu Ranskan sisäisessä identiteettikriisissä, joka saattaa vielä purkautua aivan uusillakin tavoilla.