Korkeasaaren reippaat harmaahyljenuorukaiset Rane ja Bengt sekä hillitympi Hupi-neitonen pääsevät pian avoveteen ahtaaksi käyneestä altaastaan. Eläinlääkäri Eva Rudbäck laskisi nuoret hylkeet merelle mahdollisimman pian, sillä yli 30-kiloiset votkaleet eivät enää mahdu kunnolla leikkimään altaassaan.
Ensimmäinen mahdollinen vesillelaskupäivä on ensi tiistai, joko aamu tai ilta, jolloin on viileämpää kuin keskipäivällä. Jos sää on tuolloin helteinen, lähtöhetki siirtyy seuraavaan päivään.
"Katsotaan päivä kerrallaan. Yritän keksiä jonkun keinon, että ne pysyisivät viileänä", Rudbäck sanoi. Hylkeitä kuumottaa seitsemän sentin ihrakerros ja tumma väri.
Korkeasaaressa on hoidettu kevään aikana kuutta hylkeenpoikasta, joista Upinniemeksi ristitty kuoli vierasesineeseen. Munkkisaaren rannasta löydetty Harald ja Suomenlinnan vesiltä löydetty Mooses ovat uineet vapaissa vesissä kuukauden päivät.
Rane huutaa ensimmäisenä
Rane on hyljekolmikon äänekkäin. Se huutaa aina ensimmäisenä. Bengt jää vähän taaemmaksi, mutta molemmat pojat ovat riehakkaita ja kovia leikkimään. Hupi taas on selvästi poikia rauhallisempi.
"Eläimillä on aika usein luonne-eroja jo aivan pieninä pentuina ennen kuin niiden silmät aukeavat", Rudbäck vertaa hylkeenpoikasia koiranpentuihin.
Bengtin takaselässä lantion päällä oli löydettäessä syvät puremajäljet. Sillä oli ripuli ja kuumetta, ja se löydettiin aivan viime hetkessä. Se sai heti kovan antibioottikuurin, jolla verenmyrkytys saatiin kuriin. Se sai myös ruokaa ja lepoa. Rudbäck pitää suoranaisena ihmeenä sitä, että poikanen jäi henkiin. Hän epäilee kettua jälkien aiheuttajaksi, sillä ketulla on hyvin terävät hampaat. Hän ei usko, että tavallinen lemmikkikoira uskaltautuisi puremaan harmaahyljettä.
Poikasten on jo hyvä päästä luontoon
Rudbäck on iloinen siitä, että poikaset ovat terveitä ja reippaita ja valmiita liittymään hyljeyhteisöön. Hänelle on tärkeää, että Rane, Bengt ja Hupi pääsevät luontoon. Harmi vain, että niitä ei pystytä seuraamaan merellä, sillä merkintäväri ei pysy niiden niskassa.
"Ne olivat hirveän nättejä heti maalaamisen jälkeen, mutta seuraavana päivänä maalista oli jäljellä enää pieni häivä. Niiden turkki on niin rasvainen, että se on aivan kuin voita maalaisi", Rudbäck kuvaa. Hän ei halua poistaa rasvaa hylkeiden turkista joillain liuottimilla, koska käsittely voisi olla haitaksi niille.
Ulkopuolisista hylkeet ovat aika saman näköisiä, mutta niiden hoitajat tunnistavat jokaisen yksilön. Rudbäck, joka ei tapaa hylkeitä päivittäin, erottaa kyllä naaraan uroksista: naaraalla on enemmän kuonoa, hennompi pää ja vaaleampi väritys. Naaraat ovat myös hiljaisempia.
"Silloin kun poikaset tulivat meille, ne huusivat ihan selvästi ruokaa. Nyt ne huutavat paljon käskevämmin. Jos menen katsomaan niitä vihreissä hoitajan vaatteissa, minulle huudetaan, että siinä ei vain seisoskella vaan meille tuodaan ruokaa", Rudbäckiä huvittaa.