Voiko mustanpuhuvan metallijyrän sanoituksista saada satuttavan kaunista, salonkikelpoista orkesterimusiikkia? Saksalaissäveltäjä Torsten Rasch ei kavahda ajatusta, vaikka monet hänen kollegoistaan nyrpistäisivätkin ajatukselle nenäänsä. Ja ovathan sellaiset korkean ja populaarin risteytykset kuin Apocalyptica ja Nightwish olleet varsin menestyksekkäitä.
Rasch käänsi Saksan hetken tunnetuimman metalliyhtyeen Rammsteinin tunnelmat kahdeksan orkesterilaulun sarjaksi, joka kantaesitettiin Dresdenissä ja Berliinissä 2003.
Teos Mein Herz brennt kuullaan nyt torstaina Helsingissä kaupunginorkesterin säestämänä. Kyseessä on ensimmäinen kantaesitys ulkomailla.
Raschin on kutsunut Helsinkiin nykymusiikin Musica Nova -festivaali. Esityksen kapellimestarina on brittiläinen John Carewe ja lausujana näyttelijä-muusikko Tarja Nyberg.
Klassisia Rammstein-tulkintoja voi kuulla myös levyllä. Albumi ilmestyi kauppoihin toissa viikolla.
Mahlerin jalanjäljissä
Berliiniläinen Rasch viis välittää angstisesta industrial metalista ja on tähän mennessä käynyt yhdessä ainoassa Rammsteinin konsertissa - siinäkin ammattimielessä.
Rammsteinin laulajan Till Lindemannin lyriikoiden potentiaalin äkkäsi muusikko ja tuottaja Sven Helbig. Hän lumoutui Lindemannin sanoituksiinsa lataamasta emotionaalisesta voimasta, ja kuultuaan ensimmäisen yritelmän, Mutter-kappaleen demon, hän oli myyty.
- Rammsteinia ei voi hyvällä tahdollakaan nimittää suureksi runoudeksi - en todellakaan lukisi sanoituksia kirjana - mutta lähtökohtana sanoitusten herättämät assosiaatiot ovat elinvoimaisia. Lyriikoissa voi aavistaa myöhäisromantiikan paatoksellisuuden ja tunteellisen latauksen, mikä tekee ne kiinnostaviksi, Rasch analysoi.
Hän huomauttaa, että omana aikanaan monet klassisten laulusarjojen tekijät ammensivat runoudesta. Mein Herz brennt onkin sukua Gustav Mahlerin laulusarjalle Kindertotenlieder ja Richard Straussin laulusarjalle Vier letzte Lieder. Mahlerin teos perustui Friedrich Rückertin teksteihin ja Straussin työ Hermann Hessen runoihin.
Uusi musiikki arka asia
"Klasari-Rammsteinia" on ennätetty määritellä niin crossoveriksi kuin avantgardeksi.
Rammstein-fanit ovat olleet kokeilusta jopa närkästyneitä, sillä rosoisen raastava Rammstein on häivytetty pisimmälle viedyissä klassisissa variaatioissa kokonaan. Tilalla on sinfonista runoutta, jolla on yhteistä Rammsteinin kanssa vain viitteet saksalaiseen romantiikan perinteeseen.
- Ehkä raja-aitoja vakavan ja populaarin välillä ei pitäisi tuijottaa liiaksi. Musiikilla on aina käyttötarkoituksensa, eikä sen puhutteluvoimaa pitäisi kahlita ahtain määritelmin, säveltäjä sanoo.
Rasch itse ei ainakaan raja-aitoihin tuijota. Muutama vuosi sitten hän räätälöi tilaustyön brittiduo Pet Shop Boysille. Kyseessä oli orkesterisovitus mykkäelokuvaklassikko Panssarilaiva Potemkinin säestystä varten.
Epätavanomaisista seikkailuistaan korkean ja populaarin välissä huolimatta Rasch tunnustautuu "vanhan ajan säveltäjäksi". Uusi musiikki on Raschin mukaan Saksassa arka asia.
- Natsimenneisyyden jälkeen vimma tehdä uutta vaikka väkisin on yltänyt jo kipupisteeseen saakka, säveltäjä tuumaa.
Rasch puhuu ulkopuolisen äänellä: hän sanoo olevansa maansa nykymusiikista melkoisen sivussa. Berliinin muurin murtumisen jälkeen mies muutti 15 vuodeksi Japaniin, jossa hän elätti itseään elokuvamusiikin tekemisellä.
- Kaikki klassisen musiikin kentällä romantiikan jälkeen tehdyt uudistukset ovat epäonnistuneita eivätkä minua kiinnosta, säveltäjä laukoo.