Englanninkielinen sanonta "lame duck" eli rampa ankka tarkoittaa poliitikkoa, jonka kautensa lopussa on vaikea saada enää mitään aikaan. Se kuvaa hyvin George W. Bushin kiertomatkaa Lähi-idässä.
Lähi-itä ja Persianlahden alue ovat ohittaneet tärkeydessä kaiken muun presidentti George W. Bushin ulkopolitiikassa. Keskiviikkona Egyptiin päättyneen viikon mittaisen kiertomatkan piti kuvata Bushin sitoutumista tuohon alueeseen. Matka kertoo silti enemmän Yhdysvaltain nykyhallinnon ongelmista saada tavoitteitaan toteutetuiksi. Sen todellinen vaikutusvalta on vähentynyt.
Bush tavoittelee Israelin ja Palestiinan rauhansopimusta vielä tämän vuoden aikana eli ennen kautensa päättymistä. Onnistumisen todennäköisyys siinä on erittäin pieni. Neuvottelut on tosin vihdoin saatu käyntiin, mikä sinänsä on arvokasta, mutta samaan aikaan uutiset kertovat jatkuvasta väkivallasta. Kaikki perusongelmat ovat yhä auki.
Abu Dhabin puheessaan Bush leimasi Iranin maailman johtavaksi terrorismin tukijaksi ja vaati muita maita kohtaamaan vaaran ennen kuin on liian myöhäistä. Alueen maat tuntuvat kuitenkin olevan kiinnostuneempia yhteistyöstä kuin yhteenotosta Iranin kanssa. Teheranin tavoitteet huolettavat monia, mutta amerikkalainen tulkinta välittömästä vaarasta ei juuri saa kannatusta.
Washington julkisti juuri Bushin vierailun alla videokuvaa amerikkalaisten sotalaivojen ja iranilaisten pikaveneiden kohtaamisesta. Tarkoitus oli korostaa Iranin arvaamattomuutta. Lopputulos oli yllättävä: maailman lehdistössä kiertävät vahvat arviot siitä, että nimenomaan amerikkalainen versio tapahtuneesta oli väärennös.
Saudi-Arabiassa Bush vetosi öljyn hinnan laskemisen puolesta, saamatta pahemmin vastakaikua. Vaikka hinta on juuri nyt laskussa, sen suurin selittäjä on Yhdysvaltain omissa yhä syvemmissä talousvaikeuksissa.
Jotkin asiat sentään etenevät Valkoisen talon käsikirjoituksen mukaan. Jättimäiset, kymmenien miljardien dollarien asekaupat alueen maihin ovat aikataulussaan. Irakin tilanne näyttää sekin olevan jollain tavoin rauhoittumaan päin - tosin vastapainoksi huolet Afganistanissa ja Pakistanissa kasvavat.
Bushilla on selvästi edelleen vahva näkemys siitä, mitä hän tavoittelee alueella. Hän puhuu jatkuvasti rauhan, vakauden ja demokratian edistämisestä. Näiden aikeiden vilpittömyyttä ei ole syytä epäillä. Mutta kuten Irakissa on jo vuosien ajan nähty, toiveajattelu ja todellisuus eivät aina kohtaa.
Nyt huolta herättää etenkin se, millä tavoin Bush julkisesti puhui Iranista. Amerikkalaisten omat tiedusteluelimet ovat arvioineet Iranin ydinaseohjelman päättyneen 2003. Juuri Bushin vierailun aikaan kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Mohammed el-Baradei kävi Teheranissa neuvotteluja tavallista paremmassa hengessä.
Bushin puheessa ei vain ollut liennytyksen halusta jälkeäkään, päinvastoin. Vaikka ydinasekysymys oli nyt painettu sivurooliin, Iran leimattiin terrorismin tukijaksi yli muiden. Tämä jättää edelleen pelon siitä, että Bushin hallinto pohtii vakavissaan jonkinlaisia sotilaallisia toimia Irania vastaan.
Yhdysvaltain presidentti otetaan kaikkialla tietysti hyvin vastaan. Eri asia on, mitä hän tällä kiertokäynnillään varsinaisesti saavutti. Suurimman palveluksen koko alueen vakaudelle ja tulevaisuudelle hän olisi tehnyt pyrkimällä keskusteluyhteyteen Iranin kanssa eikä kiristämällä jännitystä entisestään.