Rak­si­lan juh­la­il­ta muuttui sy­si­mus­tak­si - HIFK kuritti taas Kärppiä ja yk­kös­pak­ki Krejcik louk­kaan­tui

HIFK voitti Kärpät jo neljännen kerran tällä kaudella. Perjantaina voittolukemat kirjattiin helsinkiläisille 1-5.

HIFK kaatoi Kärpät neljännen kerran tällä kaudella, kun helsinkiläiset hakivat maukkaan 1-5-vierasvoiton Raksilasta. Kärppien kurjan illan kruunasi tshekkipuolustaja Jakub Krejcikin loukkaantuminen toisessa erässä. 

Kärppien ainoan maalin viimeisteli Janne Pesonen Juhamatti Aaltosen syötöstä. 

1.erä

Ilta alkoi Bäckströmin juhlallisuuksilla. Ilkka Mikkola harmitteli puheessaan, ettei kaksi kuukautta valmisteltua tribuuttivideota voitu näyttää katsojille. Mikkolan lisäksi ääneen pääsi juhlakalu itse. Lopuksi vanhat pelikaverit Kärpistä luovuttivat Bäckströmille muistotaulun. 

Nyt Raksilassa on kiekko pudonnut jäähän ja peli alkanut. 

Kärpät on saanut otteluun vahvan alun. Ensimmäiset minuutit ovat olleet isäntien hallintaa. Paras maalipaikka on toistaiseksi ollut Jari Sailiolla. Myös Aaltonen on pelannut vahvat ensimmäiset vaihdot. 

Kärppien hyvä alku ei paljon painanut, kun HIFK avasi maalitilin ottelussa Juho Keräsen toimesta. 

Avauserä lähestyy jo puoliväliä. Hetki sitten Sailio pujotteli komeasti läpi ja matala laukaus lipui vain vähän HIFK-maalin ohi. 

Avauserä lähestyy jo loppua. Kärpät on hallinnut kenttätapahtumia, mutta ei ole saanut aikaan tasoitusmaalia muutamasta paikasta huolimatta. 

Kärppien pirteimpiä koostumuksia on ollut oululaisten nelosketju, joka on saanut monta kertaa pelin vieraiden päätyyn. Kolmosketjussa Aaltonen on aloittanut pirteästi, mutta ketjukavereista Jokisesta ja Pesosesta ei voi sanoa samaa. 

Aivan erän lopulla HIFK iski vielä toistamiseen. Vieraiden Sebastian Dyk pääsi pujahtamaan helposti Michal Kristofin ohi pahojaan tekemään. 

HIFK menee avauserässä kahden maalin johtoon Kärppiä vastaan.
Video: Telia

Kärpille jäi paljon mietittävää ensimmäiselle erätauolle. HIFK on hyvää vauhtia matkalla kauden neljänteen voittoon oululaisista. 

2.erä

Ottelun toinen erä on alkanut. 

Toisen erän alku ei ole lupaillut juuri parempaa kotiyleisölle. Kärpillä on ollut vaikeuksia saada peliä rullaamaan ja toisaalta HIFK puolustaa tällä hetkellä kevyen näköisesti. 

Ykkösketjulla oli hetki sitten lupaava hyökkäys, mikä tyrehtyi Juho Lammikon helppoon virheeseen. Siniviivan alle pysähtynyt Lammikko pyöräytti kiekon helpohkosti keskialueen puolelle ja paitsio päätti hyökkäyksen. 

Raksila on perjantain ottelussa loppuunmyyty. Paikalla on 6400 katsojaa. 

Illan ensimmäiset jäähyt nähtiin pelin puolivälissä, kun Miska Humaloja syöksyi jalka edellä kohti HIFK-maalia kuin jalkapalloilija konsanaan. Painihan siitä syntyi ja kärppähyökkääjän kanssa yhtä aikaa jäähylle lähti Otto Paajanen. 

Kärppäpakki Jakub Krejcik koki kovia puolustusalueen kulmassa. Krejcik poistui pukukoppiin yhdessä Kärppien lääkärin kanssa. 

Kärppäpakki Jakub Krejcik koki kovia puolustusalueen kulmassa.
Video: Telia

Kärpät pääsi ylivoimalle hetkeä myöhemmin, kun Anton Lundell otti korkeasta mailasta pikkukakkosen. Kärppien neljän miehen ylivoimamiehitys oli Jokinen, Aaltonen, Lammikko ja Puljujärvi. Ei siis yhtään puolustajaa. 

Pakkopeli ei tuottanut kuitenkin isännille tulosta. 

Toista erää on jäljellä vajaat viisi minuuttia. Kärppien peli on tällä hetkellä melko sekavaa, eikä kavennusmaali varsinaisesti roiku ilmassa. 

Kärpät nousi maalin päähän toisen erän lopulla Janne Pesosen viimeistellessä maalin edestä Juhamatti Aaltosen syötöstä. Kakkossyöttö merkittiin Jussi Jokiselle. 

Viimeiselle erätauolle lähdetään vieraiden maalin johdossa. Tshekkipakki Krejcik ei palannut toiseen erään. 

3.erä

Kärpillä on parikymmentä minuuttia kiriaikaa. Päätöserä on nyt käynnissä. 

Jakub Krejcik ei palannut päätöseräänkään. Krejcik näytti loukkaavan ranteensa toisen erän tilanteessa. Nähtäväksi jää, joutuuko Kärppien ykköspuolustaja olemaan pitempään sivussa.

Päätöseräkään ei ole alkanut Kärpiltä kovin valoisasti. HIFK oli erittäin lähellä kolmatta maalia, mutta ylärima pelasti Kärpät tällä kertaa.

Vajaan viiden minuutin pelin jälkeen Kärpät pääsi ylivoimalle. Ensimmäinen ylivoimakoostumus pyöritti peliä paljon Aaltosen kautta. Viisikon yritys päättyi Jokisen yritykseen maalin edestä. Lammikon ja Puljujärven tähdittämä toinen ylivoimaviisikko sai pari laukausta aikaan, mutta ei yhtä vaarallista tilannetta kuin ensimmäinen koostumus. 

HIFK siirtyi ennen erän puoliväliä 1-3-johtoon Teemu Tallbergin maalilla. Kärpistä illan toisen miinusmerkkinsä kirjasi muun muassa Michal Kristof. 

Lisää jobinpostia seurasi heti Jaakko Niskalan pikkukakkosen muodossa. 

HIFK iski neljännen maalinsa ylivoimalla. Tilannetta edelsi viheltämättä jäänyt paitsio, jota loppuunmyyty Raksila protestoi ankarasti. 

Vajaat kuusi minuuttia ennen erän loppua Jussi Jokinen otti tyhmän huitomisjäähyn. Siihen tyssäsi oululaisten ilta lopullisesti, sillä HIFK viimeisteli illan toisen ylivoimaosumansa siirtyen 1-5-johtoon. 

Peliaikaa on jäljellä kaksi minuuttia, mutta voittaja on jo selvillä. 

HIFK:n vierasvoitto kirjattiin lukemin 1-5.