Suufilaisuudessa Jumala-kokemuksia on usein kuvattu metaforilla. Jaakko Hämeen-Anttila kirjoittaa teoksessaan Jumalasta juopuneet. Islamin mystiikan käsikirja, että suufilaiset pitävät sanoja verhona ihmisen ja Jumalan välissä. Koska sanat eivät voi lähestyä todellisuutta eli Jumalaa suoraan, niiden täytyy koettaa ympäröidä se metaforien avulla.
Suufien keskeinen kielikuva on Jumalan vertaaminen täydellisen kauniiseen rakastettuun ja mystikon samaistaminen kaipaavaan rakastajaan. Kaipaus Jumalan luo, sielun alkuperäiseen kotiin, johtaa ihmisen sielun rakastumaan kaukaiseen rakastettuun. Tämä rakkaus saa suufilaisessa kirjallisuudessa usein eroottisen sävyn.
Rohkea kielikuva tulee ymmärrettävämmäksi, kun tietää, ettei islamilainen kirjallisuus ole koskaan pelännyt vahvasti eroottista kielikuvastoa. Suufilaisuus ottikin koko islamilaisen rakkausrunouden omaan käyttöönsä pyrkiessään ilmaisemaan ihmisen intohimoista suhdetta Jumalaan.
Kielikuva suufin yhtymisestä Jumalaan on toki herättänyt epävarmuutta islamilaisissa teologeissa. Suufit korostivat, ettei mystikko muutu ekstaasissa Jumalaksi vaan "kadottaa" itsensä niin, että Jumalan ominaisuudet täyttävät hänet. Jumalan täydellisyys ja mahtavuus säilyvät ennallaan.
Ehkä merkittävin suufirunoilija on persialainen Maulana Rumi (1207-1273), oppinut mies, joka koki mystisen herätyksen kohdattuaan suufimestari Shams i-Tabrizin. Kerrotaan, että Maulana kirjoitti runonsa tanssiessaan dhikr-seremoniassa. Rytmi onkin runoissa tärkeä elementti yllättävien kielikuvien ja syvän henkilökohtaisen sävyn ohella.
Runossa Järki ja rakkaus Maulana vertaa Jumalaa ruusutarhaan, johon mystikot löytävät vain juopumalla mystiikan viinistä: "Rakastajat/juovat maljan pohjaan/näkevät sisällään salaisuuden/mutta synkeän järjen sisällä asuu vain kielto... Varo!/Vaikene!/Vedä olemassaolon piikki/sydämestäsi/ja saat nähdä/sisälläsi ruusutarhan." (suomennos Jaakko Hämeen-Anttila)
Maulana kokosi ympärilleen runsaasti oppilaita. 1200-luvulla he järjestäytyivät veljeskunnaksi, Mevlevi-dervisseiksi. Heidät tunnetaan Euroopassa paremmin tanssivina tai pyörivinä dervisseinä, sillä he tanssivat dhikr-seremoniassa pyörien, Maulanan esimerkkiä seuraten.
Maulanan perintö elää laajimmin hänen runoissaan, joista monia voi lukea sekä maallisina että mystisinä rakkausrunoina. Maulana oli 1990-luvun lopulla Yhdysvaltojen suosituin runoilija.
