Kuka muistaa vielä, miten kulttuurisäästöjen kurimukseen joutunutta Kajaania kadehdittiin ja ihailtiin 1980-luvulla malliesimerkkinä kuvataiteeseen panostamisessa?
Ken tuolloin kulki Helsingin taidenäyttelyissä, huomasi kerta toisensa jälkeen, miten kiinnostavissa teoksissa oli punainen lappu ja teksti, joka paljasti, että Kajaanin kaupunki oli taas ehtinyt tehdä hyvän oston.
"En minä koskaan Kajaanissa siitä kuule, mutta Helsingissä avajaisissa ihmiset tulevat sanomaan, että teillä on hieno ko-
koelma."
Hän on Tuomo Seppo, kainuulaisen kuvataide-elämän harmaa eminenssi. Pitkälti tämän vaikuttajan hyvien taiteilijasuhteiden ansiota on, että Kajaanissa on hieno Pekka Kauhasen Kekkos-monumentti Suuri aika ja Sotkamon kirkonkylässä upealla paikalla Nina Ternon veistämä Havukka-ahon ajattelija, joka paljastettiin Veikko Huovisen tuotannon kunniaksi.
Tuomo Seppo oli puheenjohtaja juuri siinä kolmihenkisessä työryhmässä, joka 1980-luvulla loi Kajaanin kaupungille merkittävän taidekokoelman. Kokoelma ehti noin 300 teoksen suuruiseksi, kunnes hankinnat pysähtyivät. Niin kävi myös kunnianhimoiselle taidemuseosuunnitelmalle.
Akateemikko, joka ei tosin vielä silloin ollut akateemikko, Juha Leiviskä, suunnitteli taidemuseon Kaukametsän kulttuurialueelle.
Taidemuseo näyttää jäävän pilvilinnaksi. Tähän päivään mennessä sitä ei ole toteutettu, vaan alunperin poliisilaitokseksi rakennettu taidehalli muutettiin vähin äänin taidemuseoksi.
Japanilaiset käännytettiin
"Vaikea tänne on ruveta rakentamaan taidemuseota, jos pannaan samalla ihmisiä pois töistä. Se olisi pitänyt toteuttaa silloin se halvempi versio, joka maksoi 24 miljoonaa markkaa. Mutta ruvettiinkin himoitsemaan kalliimpaa versiota, joka maksoi 40 miljoonaa, ja sitten tulivat vaikeat ajat", sanoo Tuomo Seppo äänessään alakuloa, jollaista voi tuntea vain henkilö, jonka uudelle museolle valitsemat teokset eivät koskaan ole päässeet esille siten kuin alunperin suunniteltiin.
Tuomo Seppo kertoo, miten Leiviskän taidemuseosuunnitelma esiteltiin amerikkalaisessa taidelehdessä, mistä seurauksena Kajaaniin on tupsahdellut ulkomaalaisia delegaatioita uutta taidemuseota ihailemaan, kaukaisin ryhmä Japanista saakka. Ryhmät on jouduttu käännyttämään pois ja kertomaan, ettei mitään Leiviskän suunnittelemaa museota ole, tontti vain.
Kaupunginjohtaja Sakari Lahtisen asettama taidehankintaryhmä, jonka toiminnan Lahtisen seuraaja Pentti Hakulinen jäädytti, hankki Carolus Enckellin 4,5-metrisen teoksen, kun olivat tiedossa ne nimenomaiset salit, jollaisiin tämänkin mittasuhteen taidetta oli määrä uudisrakennuksessa sijoittaa.
Tärpätintuoksun koukkuun
"Minä olen ollut aina onnellinen, ettei minun tarvitse ajatella, saanko omia töitäni paikallisiin näyttelyihin, vaan saan rauhassa katsoa parhaita mahdollisia taideteoksia", selittää suhdettaan kuvataiteeseen tämä taiteenrakastaja, joka ei itse ole koskaan ole ollut harrastajataiteilija.
Tarunhohteisesta H. Ahtelasta eli siviilinimeltä Einar Reuterista Tuomo Seppo puhuu keskeisenä vaikuttajanaan, sillä hänen omassa lapsuudenkodissaan ei kuvataiteella ollut merkitystä. Taiteen koukkuun tämä humanisti tunnustaa jääneensä Pappa Ahtelan ateljeen tärpätintuoksussa. "Se oli ylimaallinen tunne ja se, että sai keskustella taiteesta."
Reuterin lisäksi nuorelle Tuomo Sepolle oli tärkeä kontakti säveltäjä Eero Sipilä, jonka kodissa hän näki Artekin huonekaluja ja grafiikkaa.
Ensimmäisen taidehankintansa koulupoika teki kukkakaupan juoksupoikana tienaamillaan rahoilla. Hän osti grafiikkaa ja muistaa vieläkin Tuulikki Pietilän itse päivystämässä näyttelyään silloisessa kaupungintalon juhlasalissa, nykyisessä teatterissa. "Minulle ei ole riittänyt näkeminen näyttelyissä, vaan olen halunnut tutustua taiteilijoihin", hän kertoo syntyä taiteilijasuhteille, joista on hyötynyt Kajaanin lisäksi erityisesti Sotkamo.
Sotkamon pitkäaikaiseksi iloksi käynnistyi oleellinen kontakti Tuomo Sepon siviilityön kautta. Kun Sotkamon kulttuurisihteerinä 1980-luvulla työskennellyt Pekka Oikarinen, Tuomo Sepon entinen oppilas, kaavaili kunnianhimoista kesänäyttelyä Sotkamoon, hän osasi ottaa yhteyttä entiseen opettajaansa.
Niinpä Aatos-nimiseen pieneen kauniiseen virkamiestaloon ripustettiin kesä kesän jälkeen Suomen taide-elämän ykkösrivin taiteilijoiden näyttelyitä, joita tultiin katsomaan pitkienkin matkojen takaa. Kaikkiaan näitä näyttelyitä, jotka mahdollistuivat Tuomo Sepon taiteilijakontaktien kautta, ehti olla 16.
"Niitä oli mukava tehdä, mutta sitten tuli aika, jolloin ei enää ollut aktiivista yhteyshenkilöä. Pidän harmillisena, että se vähin äänin lopetettiin", hän pahoittelee.
Vaikka kuvataide-elämä Kajaanissa on hiljentynyt ja hiljentyy edelleen, synnyinkaupungilleen uskollinen esteetikko tunnustaa viihtyneensä Kajaanissa. Vain joskus talvella hän kaipaa pois, kun sekä sisäinen että ulkoinen tapahtumattomuus alkaa vaivata.