Ikä ja viisaus tunnetusti lisääntyvät yhtä aikaa. Sen on todennut myös Oulun Pyrinnön 1960-luvun mestarinostaja Juhani Mursu.
Lumijoelta maailmalle lähtenyt Mursu, 62, rakasti rautaa aikoinaan niin paljon, että punnersi parhaimmillaan ylös ME-painot. Viimeiseen 20 vuoteen hän ei kuitenkaan ole tankoon koskenut. Eikä koske.
"Järki sanoo, että rautaan ei kannata enää tarttua. Mursun nostot on nostettu", hän sanoo rauhallisen päättäväisesti.
Päätöstä ei ole tarvinnut tehdä siksi, etteivät painot irtoaisi maasta; paremminkin on kysymys itsesuojelusta. Mursu epäilee, että maltti ei vieläkään riittäisi pitämään rautamäärää kohtuullisena; vietti vaatii laittamaan tankoon aina pikkuisen lisää.
"Kun lopetin kilpailemisen, yritin käydä punttisalilla kuntoilemassa. Siitä ei tullut yhtään mitään", Mursu tiivistää.
Tiukka asenne on kuitenkin hieman lipsunut, sillä parin viime vuoden aikana Mursu on löytänyt itsensä muutaman kerran katsomosta. Nostajaveteraanien mestaruuskisat toivat miehen pitkästä aikaa Ouluunkin, mutta tankoon häntä ei saatu vieläkään tartutettua. Ohjelmassa oli lähinnä vanhojen kaverien tapaamista, palkintojen jakoa ja menneiden muistelua.
Entisellään ei ole Oulu, eikä edes rauta. Punttisalien meiningistä puhumattakaan. Juhani Mursun mielessä ovat yhtä tärkeillä sijoilla vuoden 1969 Varsovan MM-nostot ja sen aikaiset piirinmestaruuskisat. Hyvähenkinen nostajaporukka piti homman hauskana, oltiin sitten isoilla tai pienillä areenoilla.
"Nykyisin tästä lajista puuttuu hehku ja hohto. Liian totiseksi on tosin mennyt muukin urheilu."
Sukset ristiin
dopingasioissa
Juhani Mursu voitti Varsovassa 75 kilon sarjassa punnerruksen hopean ja yhteistuloksen pronssin. Sen jälkeen hän muutti Ruotsiin, sai pikavauhtia kansalaisuuden ja valmistautui edustamaan Ruotsia Münchenin olympialaisissa 1972.
Kaksi viikkoa ennen olympialaisia Mursun akillesjänne napsahti poikki, ja mies katseli kisat televisiosta jalka kipsissä.
"Kunto oli niihin aikoihin parhaimmillaan. Edellisenä vuonna punnersin ME:n ja Münchenistä odoteltiin melko varmaa mitalia. Loukkaantuminen oli tiukka paikka", Mursu myöntää.
Ura jatkui hiljakseen muutaman Ruotsin mestaruuden verran, kunnes 1980-luvun alussa Mursu löi hanskat naulaan yhdellä päätöksellä. Valmennushommiin ajautunut vanha mestari ei hyväksynyt Ruotsin valmennusjohdon toimintatapoja dopingasioissa ja katsoi parhaaksi tehdä pesäeron lajiinsa.
Mursu ei halua repostella vanhoja asioita, "koska se ei auta mitään". Häntä kuitenkin tympii vieläkin se, että käryn käytyä urheilijat jätettiin yksin kantamaan vastuu, vaikka aineet saatiin valmentajilta. Johtoporras kuitenkin pesi kätensä eikä tiennyt touhuista mitään.
Doping on hänen mielestään edelleen painonnoston ongelma.
"Ei kuitenkaan pohjoismaissa, joissa valvonta on tiukkaa. Mutta kyllä jokaiselle on selvää, ettei joku 67-kiloinen kiinalainen nosta 200 kiloa käyttämättä jotain. Laji pitäisi saada tasapuoliseksi ja kontrolliin Euroopan ulkopuolellakin", Mursu toivoo.
