Suomalaisista enää kolmannes suhtautuu Euroopan unioniin myönteisesti. Hämmästyttävän alhaista lukemaa selittää pitkälle EU:n oma toiminta.
Elinkeinoelämän Valtuuskunnan Evan maanantaina julkistama selvitys osoittaa suomalaisten jakautuneen kolmeen osaan suhtautumisessaan EU-jäsenyyteen: 33 prosenttia pitää sitä myönteisenä, 31 prosenttia kielteisenä ja 33 prosenttia neutraalina. Eva on tehnyt tutkimuksensa vuodesta 1996 lähtien joka vuosi, eikä aiemminkaan unioniin myönteisesti suhtautuvien osuus ole ollut enemmistönä. Parin kolmen vuoden kehityssuunta on kuitenkin ollut selvä: suhtautuminen on kulkenut kielteiseen suuntaan.
Sama kehitys tulee vastaan myös muutaman viime vuoden eurobarometritutkimuksissa: hyvänä asiana unionijäsenyyttä pitävien määrä on Suomessa laskenut, huonona pitävien noussut. Evan tutkimus näyttää unionin kannalta kuitenkin tähän mennessä kaikkein synkimmältä. Myönteisenä jäsenyyttä pitävien osuus ei kertaakaan ole ollut näin alhainen. Voi jopa kysyä, saisivatko kyllä-äänet enemmistöä, jos kansanäänestys unionin jäsenyydestä järjestettäisiin meillä nyt.
Jos asenteiden muutos jatkuu samaan suuntaan, vastustajien määrä nousee kannattajien ohi vuoden parin sisällä. Sillä voisi olla jo sisäpoliittisia seurauksia, aiheuttihan EU-vastaisen Timo Soinin kolmen prosentin ääniosuus presidentinvaalissa jo pientä hermoilua ja vaatimuksia linjan muutoksista Suomen keskustassa. Voi kuitenkin kysyä, miten EU-vastaisuuden voi meillä ylipäätään kanavoida poliittisiksi päätöksiksi. Maa on niin monin sitein kytköksissä unionin päätöksentekoon ja velvoitteisiin, ettei mahdollisuutta maakohtaisiin sooloiluihin käytännössä ole. Merkillepantavaa Evan tutkimuksessa kaiken lisäksi on, että vain 27 prosenttia kansalaisista haluaisi unionista erota. Koko unionijäsenyyden aikana lukema vaihdellut 20:n ja 30:n välillä.
Suomalaisten eurooppalaisittainkin viileää suhdetta unioniin ei kuitenkaan selityksin kiistää. Parin viime vuoden aikana on tapahtunut asioita, jotka heilauttaneet asenteita. Evan selvitys antaa viitteitä siitä, että Suomen aseman muuttuminen unionissa saajasta nettomaksajaksi on yksi tekijä. Myös usko Suomen vaikutusmahdollisuuksiin EU:ssa näyttää hiipuneen. Enää harvempi kuin joka viides on sitä mieltä, että Suomen ääni kuuluu unionissa hyvin.
Yksi inhotuksen aihe kansalaisten EU-suhteessa on kiistattoman selvä: tarpeettomiksi nähdyt säännökset. Esimerkiksi viime lokakuussahan suomalaisia hämmästytti komission näkemys Suomen susikannan viisinkertaistamisesta, ja tavatonta ihmetystä herättää edelleen velvoite pyöriäistarkkailijoiden tuonnista suomalaisille kalastusaluksille. Tällaiset asiat ovat omiaan luomaan kuvaa unionista etäisenä hallintona, joka johtaa ja tarkkailee EU-kansalaisia arjen tuntuman kauan sitten kadottaneena.
Tyytymättömyyden kasvu unionia kohtaan ei ole vain suomalainen ilmiö. Erityisesti Ranskan ja Hollannin perustuslakikansanäänestysten jälkeen sen syitä on yhä vakavammin alettu pohtia unionin pääkallonpaikallakin.
Unionin kasvojen muuttaminen ihmisläheisemmiksi on kuitenkin äärimmäisen vaikea asia, kun samaan aikaan EU:n on pystyttävä tekemään maanosan kehityksen ja kilpailukyvyn kannalta usein kipeitä ratkaisuja vaikkapa maataloustuista. Sillä hetkellä kun kyse on omasta työstä tai lompakosta, tapaa unohtua se, mitä myönteisiä vaikutuksia EU:sta on ollut omalle elämälle saati koko maanosalle.